Ohita
Norwegianin miehistö
Norwegianin miehistö

Tiedote -

Norwegian vastaanotti kolme arvostettua Passenger Choice Awards -palkintoa – yhtenä niistä Euroopan paras halpalentoyhtiö -palkinnon

Norwegian on saanut neljä tähteä ja palkittu kahdella Passenger Choice Awards -palkinnolla viime yönä Los Angelesissa pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa. Norwegian nimettiin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi. Tämän lisäsi yhtiö palkittiin parhaasta lennonaikaisesta WiFi-yhteydestä.

Norwegian sai kaikkiaan kolme tunnustusta Airline Passengers Experience Associationin (APEX) arvostetussa Passenger Choice Awards -palkintojenjakotilaisuudessa viime yönä Los Angelesissa. Norwegian palkittiin neljällä tähdellä, minkä lisäksi yhtiö sai ”Best WiFi”-, paras WiFI-yhteys- ja ”Best Overall Passenger Experience, Low Cost Carrier in Europe”-, paras matkustajakokemus eurooppalaisessa halpalentoyhtiössä -palkinnot.

– Olemme todella ylpeitä näistä tunnustuksista erityisesti siksi, että ne tulevat asiakkailtamme. Haluan kiittää kaikkia matkustajia, jotka ovat valinneet lentoyhtiökseen Norwegianin samoin kuin eri puolilla maailmaa joka päivä, ympäri vuoden ahkerasti työskenteleviä ja sitoutuneita työntekijöitämme, jotka tekevät kaikkensa luodakseen matkustajille hyvän matkustuskokemuksen, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Passenger Choice Awards
Airline Passenger Experience Association (APEX) perusti Passenger Choice Awards -palkinnon, jotta lentomatkustajat saisivat äänensä kuuluville. Passenger Choice Awards on kattava asiakaspalautekysely, jossa yli puoli miljoonaa lentomatkustajaa ympäri maailmaa äänestää verkossa ja päättää, mitkä lentoyhtiöt palkitaan eri kategorioissa.

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, puhelin +46 709 89 05 18
Tarja Valde-Brown, Norwegianin viestinnän edustaja Suomessa, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on maailman kuudenneksi suurin halpalentoyhtiö, joka kuljetti vuonna 2017 yli 33 miljoonaan matkustajaa. Yhtiö tarjoaa tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Singaporessa, Argentiinassa, Karibialla ja Yhdysvalloissa. Norwegianin laivastossa on noin 150 lentokonetta, joiden keski-ikä on noin 3,7 vuotta. Yhtiön lentolaivasto on yksi maailman nuorimmista ja ”vihreimmistä”. The International Council on Clean Transportation (ICCT) on nimennyt Norwegianin lentoyhtiöksi, joka lentää polttoainetehokkaimmin Atlantin. Norwegian on valittu kolmena viime vuonna peräkkäin maailman parhaaksi kaukolentoja lentäväksi halpalentoyhtiöksi arvostetussa SkyTrax World Airline Awards -äänestyksessä ja viitenä viime vuonna peräkkäin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 9 000 henkilöä.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Sweden & Finland +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden