Open skies
Seuraa Norwegian

Lehdistötiedotteet 3 osumaa

Norwegianin tulos parani merkittävästi ja kustannukset laskivat vuonna 2019

Norwegianin tulos parani merkittävästi ja kustannukset laskivat vuonna 2019

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 13, 2020 08:08 EET

Norwegianin koko vuoden 2019 tulos ja neljännen vuosineljänneksen tulos osoittavat, että yhtiön yksikkötuotot kasvoivat yhdeksän kuukautta peräkkäin. Tehostaakseen toimintaansa yhtiö on lopettanut kannattamattomia reittejä Pohjoismaiden ulkopuolella ja sulkenut tukikohtia. Täsmällisyys on parantunut merkittävästi viimeisten kuuden vuosineljänneksen aikana.

Norwegian paransi tulostaan vahvasti vuonna 2015

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 11, 2016 10:12 EET

Korkea käyttöaste, kaluston uusiminen ja maltillinen kapasiteetin kasvu kuvaavat Norwegianin vuotta 2015. Norwegianin koko vuoden käyttöaste oli erittäin korkea, 86 prosenttia. Tulos ennen veroja parani 1,7 miljardilla Norjan kruunulla (176 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna.

Voimakas laajentuminen ja polttoaineen hintasuojaus vuodelle 2015 vaikuttivat Norwegianin vuositulokseen

Voimakas laajentuminen ja polttoaineen hintasuojaus vuodelle 2015 vaikuttivat Norwegianin vuositulokseen

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 12, 2015 10:08 EET

Norwegianin vuoden 2014 tulosta leimasi voimakas liikevaihdon ja kapasiteetin kasvu sekä investoinnit tulevaisuuteen. Suojautuminen vuoden 2015 polttoainehintoihin aiheutti merkittävän 459 miljoonan Norjan kruunuun kustannuksen vuonna 2014. Siten iso kustannus vuodelle 2015 on jo katettu. Yhtiön nettotulos oli -1.050 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuonna 2013 oli 322 miljoonaa Norjan kruunua.

Tiedostot 2 osumaa