Ohita
Norwegian lisää lentoja Helsingistä 9. joulukuuta ja 13. joulukuuta

Uutinen -

Norwegian lisää lentoja Helsingistä 9. joulukuuta ja 13. joulukuuta

Norwegian lisää nopealla aikataululla menopaluulennon Helsingin ja Rovaniemen välille maanantaina 9.12. sekä menopaluulennon Tukholman ja Helsingin välille perjantaina 13.12. Lisäysten taustalla on kasvanut kysyntä.

Helsingistä lähtevien lentojen kysyntä on kasvanut viime päivinä etenkin maanantaina 9.12. ja perjantaina 13.12. Rovaniemen ja Helsingin välisen reitin lennot ovat loppuunmyyty kyseisiltä päiviltä. Norwegian lisäsikin myyntiin yhden uuden menopaluun Helsingin ja Rovaniemen välille.

”Kerroimme toissaviikolla lisänneemme 14 uutta vuoroa Helsingin ja Rovaniemen välille ja nyt lisäsimme vielä yhden menopaluulennon. Lapissa on käynnissä sesonki ja sinne on tänä vuonna todella paljon kysyntää sekä Suomesta että ulkomailta. Noin puolet Norwegianin Helsingin ja Rovaniemen lentojen asiakkaista on kansainvälisiä turisteja”, kertoo Norwegianin Suomen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mira Linnamaa.

Norwegian lisää myös yhden menopaluulennon Tukholman Arlandan lentokentän ja Helsingin välille perjantaille 13.12. Norwegianilla on Helsingin ja Tukholman välillä arkipäivisin tavallisesti 3–4 menopaluulentoa.

Lisätyt lennot:

Helsinki–Rovaniemi, maanantai 9.12. klo 17:30–18:50

Rovaniemi–Helsinki, maanantai 9.12. klo 19:20–20:40

Tukholma (Arlanda)–Helsinki, perjantai 13.12. klo 19:30–20:25

Helsinki–Tukholma (Arlanda), perjantai 13.12. klo 20:55–20:55

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden