Ohita
Norwegian solmii yhteistyön norjalaisen bagIDn kanssa

Uutinen -

Norwegian solmii yhteistyön norjalaisen bagIDn kanssa

Matkalaukkuun asennettava bagID on digitaalinen matkatavaratunniste, jonka avulla matkatavaran lähtöselvityksen voi tehdä ennakkoon kotoa, ja välttää siten jonoja ja odottamista lentoasemalla. GPS-paikannuksen välityksellä voi aina seurata matkatavaran senhetkistä sijaintia.

bagID GO-palvelun avulla voi matkatavaran lähtöselvityksen tehdä, vaikka kotoa jo ennen matkan alkua. Digitaalista matkatavattunnistetta voi käyttää uudelleen ja se toimii erillisenä lähtöselvitysautomaattina, jolloin matkustajan ei tarvitse enää tulostaa erillistä matkatavaratunnistetta jokaista matkaa varten. GPS-paikannuksella voi matkustaja aina seurata matkatavan senhetkistä sijaintia. bagID GO mahdollistaa kertakäyttöisten paperista ja silikonista valmistettujen matkatavaratunnisteiden käytön vähentämisen.

- Etsimme jatkuvasti innovatiivisia ratkaisuja, jotka tekevät asiakkaidemme matkoista helpompia ja turvallisempia. Tämä innovaatio on älykäs ja jännittävä, ja olemme iloisia asiakkaidemme puolesta, että voimme tarjota mahdollisuuden tehdä matkatavaran lähtöselvityksen jo etukäteen. Olemme olleet vakuuttuneita bagID-yrityksen tuotteista ja odotamme innolla yhteistyön jatkuvan, sanoo Norwegianin tuotekehitys- ja digitalisointijohtaja Tor-Arne Fosser.

Yhteistyösopimus Norwegianin kanssa on tärkeä norjalaiselle yrittäjähenkiselle yritykselle, ja jonka odotetaan edesauttavan optimistisen kehitystyön jatkumisen.

- bagID AS-yritykselle tämä on selkeä läpimurto lentomarkkinoille. Yhteistyö kasvattaa liiketoimintaamme ja meitä pidetään nyt kansainvälisenä toimijana, ja se vahvistaa yhtiön kannattavuutta. Tämä antaa meille myös tukevan pohjan kasvulle, sanoo bagIDn perustaja ja toimitusjohtaja Jan Vidar Nalbant.

Tietoja bagID GOsta

  • Digitaalinen matkatavaratunniste, jonka avulla voi matkatavaran lähtöselvityksen tehdä matkapuhelimella. Tällä tavoin matkustajat voivat saapua lentokentälle jo valmiiksi lähtöselvitetyllä matkatavaralla ja välttää siten lähtöselvitysjonot.
  • Mahdollistaa matkatavaran senhetkisen sijainnin seurannan matkapuhelimen GPS-paikannuksen välityksellä. Matkustajat saavat ilmoituksen matkatavaroiden saapumisesta määränpäähän heidän kanssaan. Jos matkatavarat katoavat, on mahdollista etsiä matkatavaroita välittömästi mobiilisovelluksesta.
  • Matkatavaroiden käsittely digitaalisella matkatavaratunnisteella myös vähentää huomattavasti kadonneen matkatavaran määrää. Tutkimukset osoittavat, että matkatavaratiloissa digitaalisen näytön lukutodennäköisyys on 99,99 prosenttia, kun taas perinteisen matkatavaratunnisteen lukutodennäköisyys on noin 85 prosenttia ensimmäisen lennon jälkeen, mukaan lukien lennon vaihdot, kokoonpanovirheet ja matkatavaratunnisteen kuluminen.
  • Kun matkustaja itse tekee matkatavaran lähtöselvityksen, se auttaa vähentämään jonoja ja kontaktipisteitä lentoasemilla.
  • bagID GO vastaanottaa lentoa koskevia tietoja Norwegianilta ja näyttää viivakoodin, jota käytetään samalla tavalla kuin perinteisiä paperipohjaisia viivakoodeja.
  • badID GO tarvitsee vain ladatun akun lähtöselvityksen yhteydessä. Jos virtaa loppuu matkan aikana, viivakoodi näkyy edelleen, jotta matkatavarat voidaan tunnistaa digitaalisesti.
  • bagID GO on kehitetty yhteistyössä lentoyhtiöiden ja lentokenttäoperaattoreiden kanssa, ja se on suunniteltu kestämään iskuja, sadetta ja kovaa matkatavaroiden käsittelyä. Norjan lentokenttäoperaattori Avinor on testannut sen Oslon lentoasemalla, ja osana kehitystä useita satoja lentoja on saatu päätökseen.
  • bagID GOn voi ostaa bagIDn verkkosivuilta.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden