Ohita
Norwegianilla merkittävää kasvua ja korkea käyttöaste kolmannella vuosineljänneksellä

Uutinen -

Norwegianilla merkittävää kasvua ja korkea käyttöaste kolmannella vuosineljänneksellä

Norwegian kasvoi merkittävästi kaikilla Euroopan markkinoilla kolmannella vuosineljänneksellä. Yhtiön kapasiteetti kasvoi 36 prosenttia ja käyttöaste oli 85 prosenttia. Tulos ennen veroja (EBT) oli 505 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuonna 2013 samalla vuosineljänneksellä oli 604 miljoonaa Norjan kruunua. Kolmannen vuosineljänneksen tulokseen vaikuttivat merkittävästi korvaavista lennoista aiheutuneet kustannukset ja heikko Norjan kruunu.

Merkittävästä kapasiteetin kasvusta huolimatta Norwegianin koneet täyttyivät huomattavasti paremmin kuin samaan aikaan viime vuonna. Käyttöaste oli kolmannella vuosineljänneksellä 85 prosenttia, kasvua kolme prosenttiyksikköä. Yhteensä 7,1 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla kolmannella vuosineljänneksellä. Eniten Norwegianin matkustajamäärä kasvoi Lontoon Gatwickissä.

Tulos ennen veroja (EBT) oli 505 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuonna 2013 samalla vuosineljänneksellä oli 604 miljoonaa Norjan kruunua. Heikko Norjan kruunu (NOK), Yhdysvaltojen liikenneviranomaisten viivästynyt hyväksyntä Norwegianin irlantilaisen tytäryhtiön luvalle lentää Yhdysvaltoihin sekä lentojen myöhästymisistä johtuneet kustannukset aiheuttivat yhdessä ylimääräisiä kustannuksia ja vaikuttivat kolmannen vuosineljänneksen tulokseen. Lentojen myöhästymisistä aiheutuneet koneiden vuokrat, ylimääräinen polttoaine samoin kuin matkustajille tarjottu majoitus, ruoka ja juoma aiheuttivat niin ikään lisäkustannuksia. Myös Yhdysvaltojen liikenneviranomaisten viivästynyt käsittely Norwegianin tytäryhtiö Norwegian Air Internationalin lentoluvalle Yhdysvaltoihin aiheutti lisäkustannuksia. Yhtiöllä on oikeus lupaan EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Open Skies -sopimuksen perusteella.

– Myönteistä on, että olemme saaneet monia uusia asiakkaita koko reittiverkostossamme ja käyttöasteemme on vahva. Olemme vastaanottaneet useita kansainvälisiä tunnustuksia ja voittaneet jo toistamiseen Paras eurooppalainen halpalentoyhtiö -palkinnon. Samalla meillä on ollut useita haasteita muun muassa siitä syystä, että tytäryhtiömme Dublinissa ei ole saanut vielä lupaa lentää Yhdysvaltoihin. Tästä johtuen laivastomme ei ole ollut optimaalisessa käytössä. Tekniset haasteet kaukoliikenteessä ovat myös aiheuttaneet lisäkustannuksia. Nyt meillä on kuitenkin vakaampi kaukolentotoiminta ja aiempaa enemmän koneita laivastossamme. Vuosi 2015 tulee olemaan konsolidaation aikaa, jolloin kasvu ei ole yhtä suurta. Ensi vuonna lyhyen matkan laivastossamme on vain Boeing 737-800 -koneita, kun vanhemmat Boeing 737-300 -koneet poistuvat laivastostamme, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Lisätietoja liitteenä olevasta pdf-tiedostosta.

Lisätietoja:
Anne-Sissel Skånvik, Chief Communications Officer, puhelin +47 97 55 43 44
Frode Foss, CFO, puhelin +47 91 63 16 45
Charlotte Holmbergh Jacobsson, Communications Manager, puhelin +46 709 89 05 18


Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden