Ohita
Tänne matkustamme tänä vuonna hiihtolomalla

Uutinen -

Tänne matkustamme tänä vuonna hiihtolomalla

Uusi vuosi avaa uusia mahdollisuuksia uusille matkoille. Muutaman viikon päästä alkavat hiihtolomat, jolloin monet matkustavat ulkomaille. Norwegian tarjoaa reittiverkoston, jossa voi lentää suorilla tai välilaskullisilla lennoilla moniin houkutteleviin kohteisiin. Norwegianin suosituimmat ulkomaiset hiihtolomakohteet suorilla lennoilla Helsinki-Vantaalta ovat Espanjassa, mutta myös Lontoo mahtuu viiden suosituimman kohteen listalle.

Suosituimmat hiihtolomaviikot ajoittuvat koulujen hiihtolomaviikoille 8–10 alkaen etelän hiihtolomaviikosta 8. Neljä eniten hiihtolomaviikkojen aikana varattua kohdetta löytyy Espanjasta, kun viidenneksi nousee suurkaupunki Lontoo.

– Espanja on matkakohteena kestosuosikki, jonne monet palaavat vuosi toisensa jälkeen. Siksi tarjoamme monia lentoja Espanjan kohteisiin. Myös Euroopan suurkaupungit, joissa voi yhdistää kaupungin sykkeen, kulttuurin ja yöelämän, kiinnostavat sekä suomalaisia että muun maalaisia asiakkaitamme. Hiihtolomaviikkojen viidenneksi suosituin kohde suorilla lennoilla Helsingistä on Lontoo. Olemme iloisia siitä, että yhä useammat matkustajat valitsevat Norwegianin lentoyhtiökseen, sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Magnus Thome Maursund.

Lippuja on edelleen myynnissä hiihtolomaviikkojen suosituimpiin kohteisiin, vaikka jotkut lähdöt alkavat jo täyttyä.

Viisi suosituinta ulkomaista kohdetta Helsinki-Vantaan lentoasemalta viikoilla 8–10 ovat:

  • Malaga
  • Teneriffa
  • Las Palmas/Gran Canaria
  • Alicante
  • Lontoo Gatwick

Lippuja lennoille voi varata osoitteessa: www.norwegian.com

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden