Ohita
Bjørn Kjos: ”Norwegianin kovimmat kilpailijat kaukolentomarkkinoilla tulevat Aasiasta”

Tiedote -

Bjørn Kjos: ”Norwegianin kovimmat kilpailijat kaukolentomarkkinoilla tulevat Aasiasta”

– Emme näe, että kilpailemme pohjoismaisten tai muiden eurooppalaisten lentoyhtiöiden kanssa Aasian markkinoilla. Todellinen kilpailu on vasta alkamassa. Siinä vastapelureina ovat aasialaiset lentoyhtiöt. Tähän haasteeseen meidän on oltava valmiina vastaamaan, sanoo toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Viime sunnuntaina Norwegianin ensimmäinen Dreamliner-lentokone laskeutui Oslon Gardemoenin lentokentälle. Moderni kalusto on oleellinen osa yhtiön strategiaa, jolla se aikoo tehdä kaukolennoista kannattavaa liiketoimintaa. Kaikkiaan Dreamlinereita toimitetaan kahdeksan, joista kolme tänä vuonna, neljä vuonna 2014 ja yksi vuonna 2015.

Lentoyhtiö Norwegian avasi ensimmäiset kaukoreittinsä Bangkokiin ja New Yorkiin toukokuun lopussa. Elo-syyskuusta alkaen yhtiö lentää näihin kohteisiin Tukholmasta ja Oslosta Dreamliner-kalustollaan. Marraskuusta alkaen yhtiö tarjoaa myös lähtöjä Oslosta, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta Fort Lauderdaleen Floridaan.

Kjos sanoo, että Aasian kasvavilla ja yhä maksukykyisemmiksi käyvillä markkinoilla riittää potentiaalia kaikille. 

– Aasian vaikutus tulee olemaan valtava. 15 vuoden sisällä Eurooppaan matkustaa vuosittain 300–400 miljoonaa aasialaista. Puhumme mahdollisuudesta luoda 30–40 miljoonaa uutta työpaikkaa, sanoo Kjos.

Tällä hetkellä 90 prosenttia Aasian-lentojen matkustajista on eurooppalaisia. Suhde muuttuu tulevina vuosikymmeninä. Aasian valtioiden nostaessa elintasoaan myös alueelta Eurooppaan suuntautuva turismi kasvaa. Tukeakseen Aasian operaatioitaan Norwegian on perustanut Bangkokiin solmukohdan koneidensa miehistöille.

Dreamliner-koneet tuovat Norwegianille kilpailuetua, koska sekä niiden polttoaineenkulutus että ylläpitokustannukset ovat noin 20 prosenttia pienemmät kuin muiden käytössä olevien saman kokoluokan lentokoneiden. Suurempi matkanopeus ja lyhyemmät ylläpitoajat merkitsevät enemmän lentoaikaa ja vähemmän seisonta-aikaa. Tämä heijastuu halvempina lentolippujen hintoina.

Koneiden suuri matkanopeus nopeuttaa matkaa Euroopasta New Yorkiin 20 ja Bangkokiin 30 minuutilla. Lyhyemmät matka-ajat, hiljaisuus, korkeampi matkustamon painetaso ja ilmankosteus vähentävät jet-lag-oireita, kuten silmien ja ihon kuivamista sekä lihas- ja päänsärkyä.

New York, Bangkok and Forth Lauderdale ovat Norwegian kaukolentojen avausreitit.  Vielä  tilauksessa olevasta seitsemästä Dreamlinerista kuusi toimitetaan Norwegianille seuraavan 12 kuukauden aikana. Yhtiö tuleekin avaamaan tulevina kuukausina lukuisia uusia kaukoreittejä.

Norwegianin Helsinki-Vantaan solmukohta avaa myös suomalaisille matkustajille kätevän mahdollisuuden kaukolento-jatkoyhteyksiin Tukholmasta ja Oslosta New Yorkiin, Bangkokiin tai Fort Lauderdaleen.

Lisätietoja:

Åsa Larsson, viestintäpäällikkö, puh. +46 735 222 242


Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 296 reittiä 114 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2011 Norwegian kuljetti lähes 16 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 64 lentokoneesta. Norweginilla on 277 sovittua toimitusta uusista Boeing 737-800 MAX ja Airbus A320neo koneista, jotka toimitetaan sille lähivuosina. Tämän jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com.  

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden