Ohita
Hans-Jørgen Wibstad
Hans-Jørgen Wibstad

Tiedote -

Hans-Jørgen Wibstad on nimitetty Norwegianin uudeksi talousjohtajaksi

Hans-Jørgen Wibstad on nimitetty Norwegianin talousjohtajaksi (CFO). Hän aloittaa tehtävässään viimeistään kesäkuun 1. päivänä 2022.

– Odotan innolla Hans-Jørgen Wibstadin tuloa mukaan johtoryhmäämme. Hänen strategista ajattelutapaansa sekä laajaa kokemustaan taloudesta ja johtamisesta tullaan arvostamaan suuresti. Olen vakuuttunut, että hänen taustansa ja kokemuksensa ovat oikeita Norwegianin suunnatessa eteenpäin, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Geir Karlsen.

Hans-Jørgen Wibstad on tällä hetkellä Multiconsult ASAn varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus useista talous- ja muista johtotehtävistä teollisuudessa, laivanrakennusalalla, merenkulussa ja offshore-toimialalla mukaan lukien Kongsberg Gruppen. Hänellä on myös laaja kokemus rahoitusmarkkinoilta ja hän on työskennellyt muun muassa vanhempana yrityspankkiirina useiden vuosien ajan.

– Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Norwegian on markkinoiden johtava halpalentoyhtiö, jolla on vahva brändi ja uskollinen asiakaskunta. Kun ilmailuala on jälleen alkanut palautua kohti normaalia, odotan innolla osaamiseni ja kokemukseni hyödyntämistä sekä työskentelyä dynaamisen ja vakaan johtoryhmän kanssa vahvan Norwegianin rakentamiseksi, sanoo Hans-Jørgen Wibstad.

Hans-Jørgen Wibstad on Norjan kansalainen. Hän on syntynyt vuonna 1964. Wibstadilla on kauppatieteiden maisterin tutkinto (MBA) Coloradon yliopistosta Yhdysvalloista. Wibstad seuraa uudessa tehtävässään Geir Karlsenia, joka toimii tällä hetkellä sekä talousjohtajana (CFO) että toimitusjohtajana (CEO).

Aiheet

Kategoriat


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian on yksi Pohjoismaiden suurimmista lentoyhtiöistä ja yksi Euroopan johtavista halpalentoyhtiöistä, jolla on noin 4 500 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja eurooppalaisten kohteiden välillä.

Yli 300 miljoonaa matkustajaa on lentänyt Norwegianilla vuodesta 2002 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on aina ollut edullisten lentolippujen ja suuremman valinnanvapauden tarjoaminen matkan aikana.

Norwegian haluaa olla ilmailun vihreän siirtymän liikkeellepaneva voima. Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 45 prosenttia viimeistään vuonna 2030. Päästäkseen tavoitteeseensa yhtiö uusii lentolaivastoa, edistää uusiutuvia lentopolttoaineita, vähentää ja kierrättää jätteitä sekä käyttää sää- ja tuulitietoja tehokkaampiin lentoihin, jotka vähentävät polttoaineen kulutusta. Norwegian haluaa olla kestävin valinta matkustajille.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden