Ohita
Johan Ludvig Runeberg saapui Suomen taivaalle

Tiedote -

Johan Ludvig Runeberg saapui Suomen taivaalle

Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin hahmolla varustettu Norwegianin uusi Boeing 737-800 -kone aloitti tiistaina lentonsa Suomen taivaalla. Runeberg on ensimmäinen Norwegianin konetta koristava suomalaishahmo.

Edustajansa Norwegianin sankareiden joukkoon ovat aiemmin saaneet Norja, Ruotsi ja Tanska. J.L. Runeberg pääsee Norwegianin laivastossa sankarigalleriaan, johon vuonna 2002 ensimmäisinä liittyivät Roald Amundsen, Fridtjof Nansen ja Thor Heyerdahl.

Massiivinen kuusimetrinen Runeberg-hahmo ehtii tiistaina Helsinki-Vantaan ohella näyttäytyä myös Oulussa ja Rovaniemellä.

Norwegian valitsee koneensa koristajiksi hahmoja, jotka ovat historiallisesti tunnettuja ja oman aikansa edelläkävijöitä. Hahmot siirretään koneiden pyrstöihin siirtokuvatekniikalla.

– Sankarihahmojen tarinat muistuttavat meille keitä olemme, mistä tulemme ja mikä meitä innostaa. Runeberg on Suomen kansallisrunoilijana oivallinen valinta ensimmäiseksi suomalaiseksi sankariksi. Nykykielellä ilmaistuna hän on keskeinen Suomi-brändin rakentaja. Hänen runonsa ovat useille sukupolville symboloineet suomalaisuutta. Lisäksi hän on laajalti tunnettu myös muualla Pohjoismaissa, sanoo Norwegianin viestintäpäällikkö Åsa Larsson.

J.L. Runeberg ei jää ainoaksi Norwegianin koneita koristavaksi suomalaishahmoksi. Tulevien hahmojen määrää tai henkilöllisyyttä ei kuitenkaan vielä ole päätetty.

Lisätietoja:
Åsa Larsson, Communications Manager, Gsm: +46 735 22 22 42,
Email: asa.larsson@norwegian.com

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 261 reittiä 100 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2010 Norwegian kuljetti lähes 13 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 59 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 73 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com   

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden