Ohita
Kaupunkihyppely ja pikalomat kiinnostavat Norwegianin matkustajia tänä kesänä

Tiedote -

Kaupunkihyppely ja pikalomat kiinnostavat Norwegianin matkustajia tänä kesänä

Norwegianin suosituin kesäkohde Helsinki-Vantaalta lähtevillä lennoilla on tänä vuonna Lontoo. Myös kiinnostus Espanjan kohteita kohtaan on suuri ja puolet kymmenestä suosituimmasta kohteesta on Espanjassa. Norwegian listasi kymmenen suosituimman kesäkohteen lisäksi viisi matkailutrendiä, jotka osoittavat, että matkustajat ovat entistä ympäristötietoisempia, yhdellä matkalla halutaan käydä useassa kohteessa ja lyhyet lomat usein kasvattavat suosiotaan.

Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson kertoo viisi lentomatkustustrendiä, jotka näkyvät Norwegianin matkustajien keskuudessa tänä kesänä.

  1. Useita kohteita – kaupunkihyppely
    Matkustajia kiinnostaa tänä kesänä yhä enemmän kahden tai useamman kohteen yhdistäminen yhden loman aikana. Esimerkiksi lento yhteen Espanjan kohteeseen, auton vuokraus, useampaan kaupunkiin ja kohteeseen tutustuminen ja paluu jostakin toisesta kohteesta kiinnostaa. Myös useiden kohteiden yhdistäminen kahdessa tai useammassa maassa on suosittua.
  2. Lyhyitä lomia usein
    Pitkät viikonloput ja 3–4 päivän minilomat kasvattavat suosiotaan. Kun lentäminen on edullista, lyhyt lomamatka on mahdollista toteuttaa useammin.
  3. Kaukolentoja myös kesällä
    Kasvava edullisten kaukokohteiden valikoima tekee niistä houkuttelevia ja matkustajat valitsevat yhä useammin kaukolennon myös kesällä.
  4. Ympäristötietoisuus lisääntyy
    Lentomatkustajat ovat ympäristötietoisempia kuin koskaan aikaisemmin ja lentomatkustamisen ympäristövaikutukset kiinnostavat. Paras tapa varmistua siitä, että lento on mahdollisimman ympäristöystävällinen, on valita lentoyhtiö, joka lentää uusilla koneilla – Norwegianin lentolaivaston keski-ikä on vain 3,6 vuotta. Nykyaikaiset lentokoneet vähentävät CO2-päästöjä jopa 30 prosenttia.
  5. Jatkuvat yhteydet
    Matkallakin halutaan yhä useammin olla yhteydessä internetiin ja sosiaaliseen mediaan. Lennolla olevasta WiFista on tullut samalla tavalla tärkeä tekijä lentoyhtiön valinnassa kuin se on hotellin valinnassa itse kohteessa. Useimmilla Norwegianin Euroopan lennoilla on ilmainen lennonaikainen WiFi. Norwegian on myös ensimmäinen lentoyhtiö Euroopassa, joka tarjoaa live-TV:n lennoilla.

Norwegianin 10 suosituinta kesäkohdetta Helsingistä lähtevillä lennoilla ovat tänä vuonna:

  1. Lontoo
  2. Malaga
  3. Barcelona
  4. Alicante
  5. Rooma
  6. Palma de Mallorca
  7. Nizza
  8. Split
  9. Madrid
  10. Pariisi

– Lontoo on mahtava kaupunki ja monipuolinen lomakohde itsessään. Jatkuvasti kasvava kaukoreittiverkostomme Lontoon Gatwickistä on johtanut myös siihen, että yhä useampi Helsingistä lähtevä matkustaja lentää esimerkiksi Yhdysvaltoihin lennoillamme Lontoon kautta, kommentoi Charlotte Holmbergh Jacobsson.

Norwegianin uudet kohteet Helsinki-Vantaan lentoasemalta ovat tänä kesänä Amsterdam, Pristina ja Varna. Marraskuussa Norwegian aloittaa suorat lennot Helsinki-Vantaalta Marrakechiin.

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, puhelin +46 709 890 518
Tarja Valde-Brown, median yhteyshenkilö Suomessa, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on maailman kuudenneksi suurin halpalentoyhtiö, jolla on noin 7 000 työntekijää. Yhtiö tarjoaa tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Norwegianin laivastossa on noin 130 lentokonetta, jotka kuljettavat noin 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Norwegianilla on yksi maailman nuorimmista lentolaivastoista, jonka keski-ikä on 3,6 vuotta.

Norwegian nimettiin vuonna 2015 lentoyhtiöksi, joka lentää polttoainetehokkaimmin ja ympäristöystävällisimmin Atlantin yli: The International Council on Clean Transportation (ICCT).

Sekä vuonna 2015 että vuonna 2016 matkustajat valitsivat Norwegianin maailman parhaaksi kaukolentoja lentäväksi halpalentoyhtiöksi arvostetussa SkyTrax World Airline Awards -äänestyksessä. Lisäksi Norwegianin on valittu viimeisenä neljänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi Sky Trax -äänestyksessä.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden