Ohita

Tiedote -

Koronakriisi: Norwegian suhtautuu myönteisesti Norjan hallituksen veronalennuksiin – maksuvalmiuteen välittömästi vaikuttavat toimet ovat kuitenkin ratkaisevia

Norwegianin tavoitteena oli saavuttaa positiivinen tulos vuonna 2020, mutta koronavirus vei edellytykset tältä. Yhtiö työskentelee jatkuvasti vähentääkseen kustannuksiaan. Koronakriisi on kuitenkin johtanut siihen, että Norjan hallituksen tehokkaat ja poikkeukselliset toimenpiteet ovat välttämättömiä vahvistamaan yhtiön maksuvalmiutta kriittisessä tilanteessa.

– Mielestämme Norjan hallituksen toimet alentaa maksuista aiheutuvaa takkaa ilmailualalla ovat erittäin hyviä. Valitettavasti tämä ei riitä, sillä olemme erittäin vaativassa tilanteessa. Tarvitsemme välittömiä ja konkreettisia toimia, jotka vahvistavat maksuvalmiutta merkittävästi lyhyellä aikavälillä. Samalla on ratkaisevaa, että Norjan hallitus työskentelee kakkosvaiheen ratkaisujen löytämiseksi. Pyydämme, että nämä ratkaisut löytyvät pikaisesti. Samaan aikaan teemme kaikkemme toteuttaaksemme kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotka ovat välttämättömiä vähentämään tämän tilanteen meille aiheuttamia taloudellisia menetyksiä siitäkin huolimatta, että toimet ovat tuskallisia. Samalla huolehdimme kollegoistamme ja asiakkaistamme parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Jacob Schram.

Näkymät vuodelle 2020 olivat lupaavat

Norwegian on toteuttanut merkittävän toiminnan uudelleen järjestelyn ja yhtiö kertoi markkinoille helmikuussa, että se odottaa positiivista tulosta vuonna 2020. Vuonna 2019 Norwegian vei läpi useita toimia kustannusten vähentämiseksi. Sisäisen säästöohjelman, #Focus2019, avulla saavutettiin 2,3 miljardin Norjan kruunun säästöt. Vuonna 2020 yhtiö on vienyt läpi lisää toimenpiteitä 1,5 miljardin Norjan kruunun tulosparannuksen aikaansaamiseksi.

Pääomamarkkinoiden levottomuus on saanut käytännössä aikaan sen, että lainaa ja luottoa ei ole enää mahdollista saada. Tämä merkitsee, ettei toimintaa voida rahoittaa tavanomaisella tavalla. Koronavirus on siten luonut täysin epätavallisen tilanteen meille.

Norwegian on viime vuonna myynyt 24 lentokonetta ja vähentänyt tuotantoaan 15 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna ennen koronaviruksen vaikutuksia. Yhtiöllä on myös erityinen polttoaineensuojausstrategia (fuel hedging) ja yhtiö on lukinnut vain 25 prosenttia odotetusta polttoaineenkulutuksesta suhteellisen alhaisella tasolla.

Neuvo asiakkaille

Asiakkaisiin, joiden lentoja muutokset koskevat, ollaan yhteydessä tekstiviestillä tai vaihtoehtoisesti sähköpostilla. Tämä koskee myös myöhemmän ajankohdan varauksia. Olemme vastaanottaneet suuren määrän kyselyitä ja siitä syystä toivommekin, että asiakkaamme tarkistavat ajankohtaiset tiedot osoitteesta www.norwegian.com/updates

Jos matkustusajankohta on 15. huhtikuuta 2020 jälkeen, toivomme, että asiakaspalveluun ollaan yhteydessä vasta myöhemmin.

Lisätietoja medialle:

Viestintäpäällikkö charlotte.holmbergh.jacobsson@norwegian.com, viestinnän edustaja Suomessa tarja.valde-brown@norwegian.com tai press@norwegian.com

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on yksi maailman suurimmista halpalentoyhtiöistä, jolla oli yli 36 miljoonaa matkustajaa vuonna 2019. Norwegian liikennöi tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteessa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa. Norwegianilla on nykyaikainen ja polttoainetehokas lentolaivasto, jossa on noin 160 lentokonetta. The International Council on Clean Transportation (ICCT) on nimennyt Norwegianin jo toisen kerran polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla.

Viitenä viime vuonna matkustajat ovat äänestäneet Norwegianin maailman parhaaksi halpalentoyhtiöksi kaukolennoilla arvostetussa SkyTrax World Airline Awardsissa. Tämän lisäksi SkyTrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi jo kuutena vuonna peräkkäin.

Norwegianilla on noin 11 000 työntekijää.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden