Ohita
Norwegian avaa tukikohdan Palma de Mallorcalla

Tiedote -

Norwegian avaa tukikohdan Palma de Mallorcalla

Norwegian avaa tukikohdan Palma de Mallorcalla ja lanseeraa useita uusia Espanjan sisäisiä reittejä.

Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja avaa tukikohdan Palma de Mallorcan lentoasemalla. Se on Norwegianin seitsemäs tukikohta Espanjassa. Kaikkiaan Norwegianilla on Euroopassa 16 tukikohtaa. Kahden Norwegianin koneen asemapaikka tulee olemaan Palma de Mallorcan lentoasemalla, mikä luo yli 60 paikallista työpaikkaa lentäjille ja matkustamohenkilökunnalle välillisesti toiminnan myötä syntyvien työpaikkojen lisäksi.

– Espanjan markkinat ovat tärkeät Norwegianille muun muassa Espanjan suurkaupunkien Madridin, Barcelonan ja Malagan sekä Kanarian saarten välisten Espanjan sisäisten reittien samoin kuin Espanjan ja muiden Euroopan kohteiden välisten reittiemme vuoksi. Uusi Palman tukikohta lisää Norwegianin läsnäoloa alueella ja tukee paikallista taloutta luomalla työpaikkoja ja kasvua matkailualalla, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Suomesta Norwegian lentää Palma de Mallorcan ja Helsingin välillä neljä kertaa viikossa. Lisäksi yhtiö lentää pohjoismaisista kaupungeista Palma de Mallorcalle Tukholmasta, Göteborgista, Kööpenhaminasta, Oslosta, Stavangerista ja Bergenistä. Norwegian lanseeraa myös uusia Espanjan sisäisiä reittejä Palma de Mallorcan ja Barcelonan sekä Palma de Mallorcan ja Madridin välillä.

Norwegianin muut tukikohdat Espanjassa ovat Madridissa, Barcelonassa, Alicantessa, Malagassa, Las Palmasissa ja Teneriffalla.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson, puhelin +46 709 89 05 18
Median yhteyshenkilö Suomessa Tarja Valde-Brown, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA (Norwegian) on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja seitsemänneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi 439 reittiä 132 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti lähes 26 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on vajaa neljä vuotta.

Norwegian on palkittu kolmena edeltävänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella. Viime vuonna Norwegian palkittiin myös maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden