Ohita
Norwegian Boeing 737-800
Norwegian Boeing 737-800

Tiedote -

Norwegian avaa uusia reittejä Saksasta

Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkuu. Yhtiö avaa viisi uutta reittiä Düsseldorfista ja kolme uutta reittiä Hannoverista.

Norwegian on tänään lanseerannut kahdeksan uutta reittiä Saksan ja Espanjan välillä. Tulevalla kesäkaudella yhtiö tarjoaa lähes 170 000 lippua Düsseldorfista ja yli 50 000 lippua Hannoverista. Saksasta matkustavat voivat siten jatkossa lentää suorilla lennoilla Malagaan, Alicanteen, Barcelonaan, Palma de Mallorcalle ja Teneriffalle.

– Euroopan väkirikkaimpana maana Saksan markkinat ovat tärkeät Norwegianille ja jatkuvalle kansainväliselle kasvullemme. Odotamme, että jatkossa saamme toivottaa yhä useampia saksalaisia matkustajia lennoillemme nykyaikaisilla, mukavilla ja entistäkin ympäristöystävällisemmillä koneilla, sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Thomas Ramdahl.

Norwegianilla on ennestään lentoja Hampurista, Münchenistä, Berlinistä ja Kölnistä.

Median yhteyshenkilö:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, Norwegianin viestintäpäällikkö, puhelin +46 709 890 518
Tarja Valde-Brown, Norwegianin viestinnän edustaja Suomessa, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja kuudenneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi noin 450 reittiä 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2016 Norwegian kuljetti lähes 30 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 120 lentokonetta, joiden keski-ikä on 3,6 vuotta.

Norwegian on palkittu arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella viimeisenä neljänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä ja viimeisenä kahtena vuotena peräkkäin maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com.

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian on yksi Pohjoismaiden suurimmista lentoyhtiöistä ja yksi Euroopan johtavista halpalentoyhtiöistä, jolla on noin 4 500 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja eurooppalaisten kohteiden välillä.

Yli 300 miljoonaa matkustajaa on lentänyt Norwegianilla vuodesta 2002 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on aina ollut edullisten lentolippujen ja suuremman valinnanvapauden tarjoaminen matkan aikana.

Norwegian haluaa olla ilmailun vihreän siirtymän liikkeellepaneva voima. Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 45 prosenttia viimeistään vuonna 2030. Päästäkseen tavoitteeseensa yhtiö uusii lentolaivastoa, edistää uusiutuvia lentopolttoaineita, vähentää ja kierrättää jätteitä sekä käyttää sää- ja tuulitietoja tehokkaampiin lentoihin, jotka vähentävät polttoaineen kulutusta. Norwegian haluaa olla kestävin valinta matkustajille.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden