Ohita
Norwegian avasi tukikohdan Barcelonassa

Tiedote -

Norwegian avasi tukikohdan Barcelonassa

Norwegian ja Espanjan viranomaiset iloitsevat uuden matkustamohenkilökunnan tukikohdan avaamisesta Barcelonassa. Kuudes tukikohta Espanjassa on tärkeä Norwegianin kansainväliselle laajentumiselle ja strategisesti merkittävä yhtiön tulevaisuuden kaukolentosuunnitelmille. Uuden tukikohdan avaamisen myötä Norwegianilla on joka päivä suora lento Helsingin ja Barcelonan välillä.

Barcelonan lisäksi Norwegianin Espanjan tukikohdat ovat Madridissa, Alicantessa, Malagassa, Las Palmasissa ja Teneriffalla. Tämän lisäksi Norwegianilla on tukikohdat kaikissa Pohjoismaissa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Thaimaassa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että Barcelonan tukikohtamme on nyt toiminnassa. Kysyntä suorille lennoille Espanjan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Katalonian pääkaupunkiin, on suuri. Barcelona on myös strategisesti tärkeä meille, kun harkitsemme lentokenttää kaukolentotoiminnalle tulevaisuudessa, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Barcelonan matkustajaluvut puhuvat puolestaan. Tämän vuoden maalis-lokakuussa Norwegian ennakoi kuljettavansa noin 700 000 matkustajaa Barcelonan reiteillään. Viime vuonna vastaavaan aikaan matkustajamäärä oli 490 000 matkustajaa. Tämä tarkoittaa 40 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna.

Tärkeää myös paikalliselle työllisyydelle

– Juhlimme Norwegianin tukikohdan avaamista Barcelonassa. Olemme todella iloisia siitä, että Barcelonan El Pratin lentokenttä on tärkeä osa yhtiön tulevaisuuden strategiaa erityisesti kaukolentotoiminnassa. Norwegianin uusi tukikohta lisää niin paikallisen ilmailuteollisuuden työpaikkoja kuin koko matkailualan työllistämismahdollisuuksia, sanoo Barcelona Air Route Developmentin (CDRA) pääjohtaja ja Katalonian hallituksen infrastruktuuri- ja liikkumiskysymyksistä vastaava ministeri Ricard Font.

Kolmen uuden Norwegianin Boeing 737-800 -koneen asemapaikka on Barcelonan El Pratin lentokenttä. Yhtiö on palkannut yli 120 paikallista lentäjää ja matkustamohenkilökunnan jäsentä. Lisäksi Norwegian avaa neljä uutta reittiä ja lisää tarjontaa olemassa olevilla Barcelonan reiteillä huhtikuun alusta lähtien. Tämän jälkeen Norwegianilla on kaikkiaan 11 reittiä ja 69 viikoittaista lentoa Barcelonasta.

Uudet reitit
Barcelona – Sandefjord Torp: kaksi lentoa (to ja su) viikossa 3.4. alkaen
Barcelona – Hampuri: neljä lentoa (ti, to, la ja su) viikossa 3.4. alkaen
Barcelona – Berliini: kolme lentoa (ma, ke ja pe) viikossa 2.4. alkaen
Barcelona – Varsova: kolme lentoa (ti, to ja la) viikossa 3.4. alkaen

Lentojen määrä nykyisillä reiteillä lisälentojen jälkeen
Helsinki – Barcelona: lento päivittäin huhtikuun alusta lähtien
Tukholma – Barcelona: 13 lentoa viikossa
Barcelona – Lontoo: lento päivittäin 31.3. alkaen

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, Communications Manager, puhelin +46 709 89 05 18
Tarja Valde-Brown, puhelin +358 40 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Yhtiö operoi 416 reittiä 126 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, USAssa ja Thaimaassa. Yli 20 miljoonaa matkustajaa lentää vuosittain Norwegianilla, joka työllistää noin 3 500 henkilöä. Norwegianin laivastossa on 89 lentokonetta, jotka ovat keskimäärin noin 4,8 vuotta vanhoja. Yhtiö ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Vuonna 2013 Norwegian palkittiin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -palkinnolla. Norwegian on perustettu vuonna 1993 ja se on listattu Oslon pörssissä. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa


Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden