Ohita
Norwegian julkaisee kesän 2023 aikataulun

Tiedote -

Norwegian julkaisee kesän 2023 aikataulun

Norwegianin vuoden 2023 kesäaikataulun keskeiset elementit ovat vahva keskittyminen pohjoismaisiin markkinoihin ja parannettu tarjonta suosittuihin kaupunki- ja rantakohteisiin eri puolille Eurooppaa. Osana maaliskuusta lokakuuhun 2023 ulottuvaa ohjelmaa Norwegian on aloittanut 239 reitin myynnin.

– Meillä on ilo esitellä tulevan kesäkauden lentoaikataulumme. Uusi aikataulu vahvistaa osaltaan asemaamme Pohjoismaiden johtavana lentoyhtiönä, jolla on useita tiheästi liikennöityjä reittejä eri Pohjoismaissa, niiden välillä ja suosittuihin kohteisiin eri puolilla Eurooppaa. Odotamme innolla hyvää ja vilkasta kesäkautta ja sitä, että pääsemme toivottamaan matkustajamme tervetulleiksi lennoille, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Parin viime vuoden aikana Norwegian on vähitellen kasvattanut laivastoaan, kun lentomatkustamisen kysyntä on palannut. Norwegian aikoo liikennöidä 85 lentokonetta kesällä 2023, mikä merkitsee 15 lentokoneen lisäystä kesäkauteen 2022 verrattuna. Näin Norwegian voi tarjota enemmän lähtöjä suosituimmilla reiteillä, mikä antaa asiakkaille entistä enemmän joustavuutta matkojen suunnitteluun.

– Olen iloinen siitä, että olemme pystyneet asteittain lisäämään kapasiteettiamme vastaamaan markkinoiden kysyntää. Tulevan kesäkauden aikana aiomme lisätä kapasiteettia entisestään matkustajiemme hyödyksi, Geir Karlsen sanoo.

Kesäkaudelle 2023 Norwegian on julkaissut 17 kohdetta suorilla lennoilla Helsingistä muun muassa Kreikkaan, Espanjaan, Italiaan, Bulgariaan, Kyprokselle, Kroatiaan ja Montenegroon.

Aiheet

Kategoriat


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden