Ohita
Norwegian Boeing 787 Dreamliner
Norwegian Boeing 787 Dreamliner

Tiedote -

Norwegian kasvattaa laivastoaan kahdella uudella Dreamlinerilla

Norwegian on allekirjoittanut leasing-sopimuksen kahdesta uudesta Boeing 787-9 Dreamlinerista, jotka toimitetaan yhtiölle keväällä 2018. Uuden sopimuksen myötä Norwegianin kaukolentolaivastossa tulee olemaan 42 Dreamlineria vuoteen 2020 mennessä. Norwegian käyttää myös kahdeksan kaikkiaan sadasta Boeing 737 MAX8 -koneen osto-optiosta.

Norwegian jatkaa kaukolentolaivastonsa laajentamista ja kansainvälistä kasvuaan. Yhtiö on allekirjoittanut leasing-sopimuksen CIT Aerospacen kanssa kahdesta uudesta Boeing 787-9 Dreamliner -lentokoneesta.

– Jotta voimme tarjota asiakkaille lisää reittejä ja tehdä kaukolentotoiminnastamme entistäkin kilpailukykyisempää, tarvitsemme lisää uusia, kustannustehokkaita lentokoneita. Kaukolentotoimintamme on ratkaisevaa yhtiön globaalille kasvulle ja uusien työpaikkojen luomiselle. Dreamliner on hieno lentokone, jossa on korkea matkustusmukavuus, pitkä kantama, alhainen polttoaineen kulutus ja alhaisemmat päästöt, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Norwegian on lentänyt mannertenvälisiä lentoja lähes kolme vuotta. Lentojen käyttöaste on ollut keskimäärin yli 90 prosenttia. Korkea käyttöaste osoittaa, että kiinnostus edullisia lentolippuja kohtaan Euroopan ja Yhdysvaltojen samoin kuin Euroopan ja Aasian välillä on suurta. Lentokoneiden lisätilaukset antavat Norwegianille mahdollisuuden laajentua uusille markkinoille ja rakentaa aiempaa vahvempi organisaatio, jossa on suuri kaukolentolaivasto.

Norwegianilla on tällä hetkellä kahdeksan 787-8 Dreamlineria ja kaksi 787-9 Dreamlineria. Yhtiön kaukolentolaivastossa tulee olemaan 42 Dreamlineria vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2015 arvostettu International Council on Clean Transportation nimesi Norwegianin ympäristöystävällisimmäksi Atlantin yli lentäväksi lentoyhtiöksi.

Lisää 737 MAX8 -koneita laivastoon
Norwegian käyttää myös kahdeksan sen sadasta Boeing 737 MAX8 -koneen osto-optiosta. Konsernilla on 100 tämän tyypin konetta tilauksessa ja se on Euroopassa konetyypin lanseerausasiakas. Boeing 737 MAX8 on Boeingin seuraavan sukupolven lyhyen ja keskipitkän matkan lentokone, jonka pidempi kantama mahdollistaa mannertenväliset lennot.

Lisätietoja
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, puhelin + 46 709 89 05 18

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA (Norwegian) on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja kuudenneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi 439 reittiä 132 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti lähes 26 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on vajaa neljä vuotta.

Norwegian on palkittu kolmena edeltävänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella. Viime vuonna Norwegian palkittiin myös maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden