Ohita
Norwegian kuljetti 1,9 miljoonaa matkustajaa syyskuussa – liikematkustajat palaavat

Tiedote -

Norwegian kuljetti 1,9 miljoonaa matkustajaa syyskuussa – liikematkustajat palaavat

Syyskuussa Norwegianilla oli 1,9 miljoonaa matkustajaa ja yhtiö saavutti yli 85 prosentin käyttöasteen.

– Syyskuu oli jälleen vilkas kuukausi, jolloin matkustajia oli paljon Pohjoismaissa, Pohjoismaihin ja Pohjoismaista. Siirryttäessä kohti syksyn lomakautta olemme havainneet, että kysyntä ulkomaan kohteisiin – sekä kaupunki- että rantakohteisiin – on erityisen korkeaa. Pohjoismaisilla matkustajilla on edelleen kova halu matkustaa ulkomaille. Olemme myös ilahtuneita, että liikematkamarkkinat ovat piristyneet kesäkauden jälkeen. Liikematkustajien määrä on nyt pandemiaa edeltävällä tasolla useimmilla Norjan sisäisillä reiteillä, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianilla oli 1 873 850 matkustajaa syyskuussa, kun syyskuussa 2021 matkustajia oli 977 719. Käyttöaste oli 85,2 prosenttia. Kapasiteetti (ASK) oli 2 618 miljoonaa istuinkilometriä ja myytyjen henkilökilometrien määrä oli 2 230 miljoonaa istuinkilometriä. Syyskuussa Norwegian liikennöi keskimäärin 67 lentokonetta ja lensi 98,9 prosenttia reittilennoista. Täsmällisyys mitattuna lentojen määrällä, jotka lähtivät 15 minuutin sisällä aikataulun mukaisesta ajasta, oli 80,1 prosenttia syyskuussa. Kaikista lennoista 95 prosenttia saapui kuitenkin aikataulussa tai enintään tunnin myöhässä.

– Ennakoimme kysynnän heikkenevän talvikauteen siirryttäessä. Norwegian on valmistautunut hyvin kohtaamaan tämän hiljaisemman ajanjakson huolellisella reittisuunnittelulla, joustavilla power-by-the-hour (PBH) -sopimuksiin perustuvilla vuokraehdoilla sekä hyvillä sopimuksilla ammattiliittojemme kanssa. Olemme hiljattain julkistaneet kesän 2023 aikataulun, jossa on entistäkin parempi tarjonta suosittuihin kaupunki- ja rantakohteisiin eri puolille Eurooppaa. Tämä merkitsee myös sitä, että palkkaamme parhaillaan 700 uutta kollegaa eri tukikohtiimme, sanoo Geir Karlsen.

Syyskuussa Norwegian ja Widerøe saivat päätökseen Norjan sisäisiä lentoja koskevan yhteistyösopimuksensa, joka tarjoaa matkustajille lisää valinnanmahdollisuuksia ja joustavuutta. Norwegianin hiljattain julkistama kesäaikataulu tarjoaa myös lisää lähtöjä suosituimpiin kohteisiin ja suuremman määrän kohteita.

Tarkat liikennetiedot löytyvät liitteenä olevasta PDF-raportista.

Aiheet

Kategoriat


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden