Ohita
Norwegian 787 Dreamliner
Norwegian 787 Dreamliner

Tiedote -

Norwegian lanseeraa neljä uutta transatlanttista reittiä

Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkuu. Yhtiö lanseeraa uusia mannertenvälisiä reittejä Lontoon Gatwickistä Chicagoon ja Austiniin sekä Pariisista Bostoniin ja Oaklandiin. Norwegian lisää myös lähtöjen määrää olemassa olevilla reiteillä Pariisin ja Los Angelesin sekä Pariisin ja New Yorkin välillä.

Norwegian lanseeraa jälleen kaksi kohdetta Yhdysvalloissa – Chicagon ja Austinin Lontoosta. Uusien reittien myötä Norwegian tarjoaa nyt lentoja 13 eurooppalaisesta kaupungista 15 kaupunkiin Yhdysvalloissa.

– Vuosi sitten aloitimme kaukoreitit Yhdysvaltoihin Pariisista. Kysyntä on ollut suurta, ja koneet ovat olleet täynnä. Odotamme innolla, että voimme antaa yhä useammille matkustajille mahdollisuuden lentää edullisesti uusien Yhdysvalloissa olevien kohteiden ja Euroopan välillä, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Bjørn Kjos.

Tietoa uusista reiteistä
Lontoon Gatwickin lentoasema – Austin-Bergstromin kansainvälinen lentoasema:
Kolme lähtöä viikossa maaliskuusta 2018 lähtien
Lontoon Gatwickin lentoasema ­– Chicago O’Hare kansainvälinen lentoasema:
Neljä lähtöä viikossa maaliskuusta 2018 lähtien
Pariisin Charles de Gaullen lentoasema – Boston Loganin kansainvälinen lentoasema:
Neljä lähtöä viikossa toukokuusta 2018 lähtien
Pariisin Charles de Gaullen lentoasema – Oaklandin kansainvälinen lentoasema:
Neljä lähtöä viikossa huhtikuusta 2018 lähtien

Norwegian käynnisti kaukolentototoiminnan vuonna 2013 suorilla lennoilla Tukholman ja New Yorkin sekä Oslon ja New Yorkin välillä. Norwegianin mannertenväliset reitit ovat lisääntyneet sitä mukaa, kun yhtiö on vastaanottanut uusia Boeing 787 Dreamlinereita. Yhtiön kansainvälistymisstrategia on nyt toteutumassa.

Norwegian tarjoaa enemmän reittejä Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä kuin mikään muu eurooppalainen lentoyhtiö
Vuonna 2014 Norwegian aloitti lennot Lontoon ja Yhdysvaltojen välillä ja viime vuonna Pariisin ja Yhdysvaltojen välillä. Tänä vuonna yhtiö on aloittanut lennot Barcelonan ja Yhdysvaltojen välillä. Aiemmin tänä vuonna Norwegian lanseerasi uusia reittejä Lontoon ja Singaporen samoin kuin Lontoon ja Buenos Airesin välillä. Norwegian tarjoaa tällä hetkellä enemmän reittejä Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä kuin mikään muu eurooppalainen lentoyhtiö.

Media yhteyshenkilöt:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, puhelin +46 709 89 05 18
Tarja Valde-Brown, median yhteyshenkilö Suomessa, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on maailman kuudenneksi suurin halpalentoyhtiö, jolla on noin 7 000 työntekijää. Yhtiö tarjoaa tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Norwegianin laivastossa on noin 130 lentokonetta, jotka kuljettavat noin 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Norwegianilla on yksi maailman nuorimmista lentolaivastoista, jonka keski-ikä on 3,6 vuotta.

Norwegian nimettiin vuonna 2015 lentoyhtiöksi, joka lentää polttoainetehokkaimmin ja ympäristöystävällisimmin Atlantin yli: The International Council on Clean Transportation (ICCT).

Sekä vuonna 2015 että vuonna 2016 matkustajat valitsivat Norwegianin maailman parhaaksi kaukolentoja lentäväksi halpalentoyhtiöksi arvostetussa SkyTrax World Airline Awards -äänestyksessä. Lisäksi Norwegianin on valittu viimeisenä neljänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi Sky Trax -äänestyksessä.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden