Ohita
Norwegian lensi ensimmäisen lentonsa biopolttoaineella

Tiedote -

Norwegian lensi ensimmäisen lentonsa biopolttoaineella

Norwegian lensi tänään kautta aikojen ensimmäisen lentonsa biopolttoaineella. Norwegianin Bergenistä Osloon lennetyn lennon, DY631, polttoaineesta lähes puolet oli biopolttoainetta. Tämä vastaa 40 prosenttia pienempiä päästöjä kuin perinteistä polttoainetta käyttävien lentojen keskimääräiset päästöt.

Norjan ilmasto- ja ympäristöministeri Tine Sundtoft oli mukana tällä tärkeällä lennolla yhdessä Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjosin kanssa. Lento oli niin ikään kautta aikojen ensimmäinen biopolttoainelento Norjassa.

Merkittävä virstanpylväs – 40 prosenttia keskimääräistä pienemmät päästöt
Norwegianin uusi kone LN-NIF oli tankattu kestävällä biopolttoaineella, jonka päästöt olivat yhteensä 3 178 kilogrammaa, mikä on 40 grammaa matkustajakilometriä kohden. Vanhempien, perinteistä lentokonepolttoainetta käyttävien koneiden päästöt ovat 5 786 kilogrammaa tai 74 grammaa matkustajakilometriä kohden samalla matkalla. Toisin sanoen tänään lennetyn lennon, jonka polttoaineesta puolet oli biopolttoainetta, päästöt olivat yli 40 prosenttia pienemmät kuin perinteistä polttoainetta käyttävän lennon päästöt keskimäärin.

– Olemme Norwegianissa erittäin innokkaita kehittämään ilmailusta entistä ympäristöystävällisempää. Meillä on selkeä tavoite vähentää CO2 päästöjä 30 prosentilla matkustajaa kohti aikavälillä 2008–2015. Uudet koneemme ovat ympäristötoimenpiteistä merkittävin. Norwegianin laivasto on yksi uusimmista ja ympäristöystävällisimmistä Euroopassa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Kestävä biopolttoaine on myös tärkeä toimenpide. Nyt Bergenistä Osloon lennetty biopolttoainelento on merkittävä virstanpylväs toimialalla, joka on yhdessä sitoutunut edistämään kestävän biopolttoaineen saatavuutta lentoyhtiöille, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Uuden teknologian sekä lentoyhtiöille suunnattujen, ympäristöystävällisiin vaihtoehtoihin tarkoitettujen investointikannustimien avulla Norwegianin haluaa myötävaikuttaa hiilineutraalin ilmailun syntyy ennen vuotta 2050.

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, Communications Manager, puhelin +46 709 89 05 18

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Yhtiö operoi 417 reittiä 126 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, USAssa ja Thaimaassa. Yli 20 miljoonaa matkustajaa lentää vuosittain Norwegianilla, joka työllistää noin 4 500 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on 4,8 vuotta. Vuonna 2013 ja 2014 Norwegian palkittiin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -palkinnolla. Norwegian on perustettu vuonna 1993 ja se on listattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com
Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden