Ohita

Tiedote -

Norwegian perustaa tukikohdan Italiaan

Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja perustaa yhtiön ensimmäisen tukikohdan Italiaan. Rooman Fiumicinon lentokentän tukikohtaan tulee kaksi lentokonetta ja se luo yli 60 työpaikkaa lentäjille ja matkustamohenkilökunnalle.

Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja perustaa tukikohdan Italiaan. Rooman Fiumicinon lentokentän uuden tukikohdan myötä yhtiön läsnäolo Italiassa vahvistuu. Uusi tukikohta on yhtiön ensimmäinen tukikohta Italiassa ja viidestoista tukikohta Euroopassa.

Kevään 2016 aikana Norwegian sijoittaa kaksi Boeing 737-800 -lentokonetta Fiumicinoon, jotka tulevat esivaiheessa yhtiön Pohjois-Euroopan reiteille.

– Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme avata ensimmäisen tukikohtamme Italiassa. Fiumicinon lentokentällä on tärkeä strateginen merkitys jatkuvalle kasvullemme. Rooma on pohjoisen Euroopan portti Italiaan, joten ei ole yllättävää, että Fiumicinon kautta kulkee kaksi kolmasosaa matkustajistamme Italiassa. Tulevana kesäkautena tuomme myyntiin lähes 500 000 lentopaikkaa Fiumicinoon, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

– Tukikohdan avaaminen mahdollistaa yhteistyön vahvistamisen Rooman alueen kanssa. Tämä hyödyttää paikallista taloutta, luo uusia työpaikkoja ja lisää matkailijoiden määrää alueella. Vahvempi läsnäolo Roomassa on ratkaisevaa asemallemme luotettavana ja mukavana vaihtoehtona Italian ja pohjoisen Euroopan kohteiden välillä matkustaville matkustajille, jatkaa Kjos.

Norwegian lentää tällä hetkellä seitsemälle lentokentälle Italiassa (Rooma Fiumicino, Catania, Milano Malpensa, Olbia, Palermo, Pisa ja Venetsia Marco Polo), josta yhtiö operoi 24 Euroopan reittiä. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti Italian lennoillaan yli 800 000 matkustajaa.

– Toivotamme Norwegianin uuden tukikohdan tervetulleeksi Rooman Fiumicinon lentokentälle. Tämä on tärkeä merkkipaalu lentokentälle. Se parantaa Roomasta matkustavien tarjontaa, sanoo Fausto Palombelli, Rooman Fiumicinon lentokentän kehittämisestä vastaava varatoimitusjohtaja

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson, puhelin +46 709 89 05 18
Median yhteyshenkilö Suomessa Tarja Valde-Brown, puhelin 040 545 6163

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA (Norwegian) on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja seitsemänneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi 439 reittiä 132 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti lähes 26 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on vajaa neljä vuotta.

Norwegian on palkittu kolmena edeltävänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella. Viime vuonna Norwegian palkittiin myös maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden