Ohita
Norwegian poistaa kasvomaskivaatimuksen kaikilla lennoilla

Tiedote -

Norwegian poistaa kasvomaskivaatimuksen kaikilla lennoilla

Norwegianilla on ilo kertoa, että yhtiö poistaa väliaikaisen vaatimuksen kasvomaskien käytöstä kaikilla lennoilla maanantaista 4. huhtikuuta alkaen. Päätöksen tekee mahdolliseksi helpottaneet rajoitukset ja tautitilanne eri puolilla Eurooppaa.

Yhtiö on seurannut tilannetta Euroopassa ja päättänyt poistaa pakollisen kasvomaskien käytön lennoilla kaikkiin kohteisiin. Pakollinen vaatimus kasvomaskien käytöstä poistetaan yhtiön kaikilla lennoilla ensimmäisen kerran 17.6.2020 jälkeen.

Kun vaatimus ensimmäisen kerran poistettiin Skandinaviassa 12. helmikuuta, yhtiö huomasi välittömästi, että kysyntä lisääntyi ja asiakkaat osoittivat jälleen optimismia matkustamisen suhteen. Yhtiö on luottavainen, että matkailu elpyy ja kukoistaa tulevana kesänä.

Norwegian kehottaa kaikkia matkustajia tarkistamaan ennen matkaa paikalliset vaatimukset ja ohjeistukset määränpäässä mukaan lukien pysähdykset ja jatkolennot Euroopassa. Matkustajien omalla vastuulla on noudattaa paikallisia määräyksiä ja rajoituksia. Kaikki, jotka haluavat käyttää edelleen maskia lennoilla, ovat tervetulleita tekemään niin.

Aiheet

Kategoriat


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian on yksi Pohjoismaiden suurimmista lentoyhtiöistä ja yksi Euroopan johtavista halpalentoyhtiöistä, jolla on noin 4 500 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja eurooppalaisten kohteiden välillä.

Yli 300 miljoonaa matkustajaa on lentänyt Norwegianilla vuodesta 2002 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on aina ollut edullisten lentolippujen ja suuremman valinnanvapauden tarjoaminen matkan aikana.

Norwegian haluaa olla ilmailun vihreän siirtymän liikkeellepaneva voima. Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 45 prosenttia viimeistään vuonna 2030. Päästäkseen tavoitteeseensa yhtiö uusii lentolaivastoa, edistää uusiutuvia lentopolttoaineita, vähentää ja kierrättää jätteitä sekä käyttää sää- ja tuulitietoja tehokkaampiin lentoihin, jotka vähentävät polttoaineen kulutusta. Norwegian haluaa olla kestävin valinta matkustajille.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden