Ohita
Norwegian teki vahvan tuloksen kiireisellä matkailukaudella – liikematkustajat palaavat takaisin

Tiedote -

Norwegian teki vahvan tuloksen kiireisellä matkailukaudella – liikematkustajat palaavat takaisin

Norwegian raportoi tänään vuoden 2022 kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa. Luvut osoittavat Norwegianin kyvyn tuottaa vankkaa taloudellista tulosta ja vahvan toiminnan vuoden vilkkaimpana matkustussesonkina. Liikematkustus on piristynyt kesän jälkeen, ja matkustus tässä segmentissä on nyt palannut vuoden 2019 tasolle Norjan suosituimmilla kotimaan reiteillä.

Kolmannen vuosineljänneksen liiketulos (EBIT) oli 1 032 miljoonaa Norjan kruunua. Tähän vaikutti myönteisesti yhtiön ennätyksellisen korkea yksikkötuotto, mutta kielteisesti korkea polttoaineen hinta ja vahva Yhdysvaltain dollari tällä vuosineljänneksellä. Tulos ennen veroja (EBT) oli 910 miljoonaa Norjan kruunua. Jatkuva likviditeettikuri johti siihen, että yhtiö paransi kassavarojaan 8,2 miljardiin Norjan kruunuun. Norwegianin laivastoon kuului neljänneksen lopussa 69 lentokonetta.

Monet asiakkaat ovat kaivanneet matkustamista Norwegianin lomakohteisiin, mikä on luonut patoutunutta kysyntää kesän huippumatkustuskaudella ja koko kolmannen vuosineljänneksen ajan. Heinäkuun käyttöaste oli lähes 95 prosenttia, mikä on korkein luku moniin vuosiin samalla kun neljännesvuosittainen yksikkötuotto saavutti historiallisen huippulukeman. Norwegianilla oli kolmannella vuosineljänneksellä yli 6 miljoonaa matkustajaa. Huolimatta ennätyksellisen suuresta ruuhkautumisesta ja toimialan haasteista Euroopan lentoasemilla yhtiö lensi lähes kaikki reittilennot.

– Tämä vuosineljännes on osoittanut, että olemme luotettava pohjoismainen vaihtoehto asiakkaille, jotka matkustavat lomalle, tapaamaan ystäviä ja perhettä tai liikematkalle. Monet yritysasiakkaat valitsevat Norwegianin lennot, ja liikematkustajien määrä on nyt samaa tasoa kuin ennen pandemiaa suosituimmilla kotimaan liikematkareiteillämme Norjassa. Kysynnän odotetaan heikkenevän talvikauden alkaessa, mutta Norwegian on valmistautunut hyvin tähän joustavilla laivastojärjestelyillä, tarkalla reittisuunnittelulla ja hyvällä yhteistyöllä kollegojemme ja ammattiliittojemme kanssa, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianin ja Widerøen välinen yhteistyösopimus saatiin päätökseen syyskuussa. Se tarjoaa yritys- ja vapaa-ajan matkustajille lisää valinnanvaraa ja joustavuutta. Sopimuksen mukaan yhtiöt tekevät yhteistyötä keskeisillä strategisilla alueilla, kuten lipunmyynnissä, jotta matkustajat voivat matkustaa saumattomasti molempien lentoyhtiöiden koko reittiverkostossa.

Norwegian juhli 1. syyskuuta 20-vuotisjuhliaan. Ensimmäinen Boeing 737 nousi ilmaan vuonna 2002, mikä merkitsi kohtuuhintaisen lentämisen alkua Norjassa. Sen jälkeen Norwegian on laajentunut uusille markkinoille, kuljettanut yli 300 miljoonaa matkustajaa ja saanut yli 60 palkintoa ja tunnustusta. Syyskuussa Skytrax nimesi Norwegianin Pohjois-Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi. Danish Travel Awardsissa lokakuussa lentoyhtiö valittiin parhaaksi eurooppalaiseksi lentoyhtiöksi.

Vuoden 2022 kolmannella vuosineljänneksellä Norwegian kuljetti 6,1 miljoonaa matkustajaa, kun vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä yhtiö kuljetti 2,5 miljoonaa matkustajaa ja edellisellä neljänneksellä 5,0 miljoonaa matkustajaa. Tuotanto (ASK) oli 8,9 miljardia istuinkilometriä ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) 7,9 miljardia. Käyttöaste nousi 88,8 prosenttiin viime vuoden vastaavan ajanjakson 73,1 prosentista ja edellisen vuosineljänneksen 81,2 prosentista.

Säännöllisyys eli toteutuneiden lentojen osuus pysyi ennallaan edelliseen vuosineljännekseen verrattuna ja oli vankka 99,4 prosenttia. Euroopan lentoasemien kapasiteettirajoitukset vaikuttivat edelleen voimakkaasti täsmällisyyteen, joka osoitti merkkejä paranemisesta vuosineljänneksen loppua kohti. Aikataulun mukaisesti lähtevien lentojen osuus oli 73,6 prosenttia, kun se edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona oli 91,0 prosenttia ja edellisellä vuosineljänneksellä 78,8 prosenttia.

Hyvä valmistautuminen talvikaudelle ja vankka asema vuodelle 2023

– Vaikka nykyinen makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus saattaa vaikuttaa lentomatkustamisen kysyntään, varaustrendit ovat edelleen rohkaisevia, ja yhä useammat matkustajat päättävät lentää Norwegianilla, Karlsen sanoo.

Tulevina talvikuukausina Norwegian hyödyntää joustavia vuokrasopimuksia vähentämällä kapasiteettia noin 25 prosenttia. Kesäksi 2023 Norwegian suunnittelee laivastonsa kasvattamista 85 lentokoneeseen. Hiljattain julkistetussa kesäaikataulussa tarjontaa on laajennettu suosittuihin kaupunki- ja rantakohteisiin eri puolilla Eurooppaa. Vahvan operatiivisen suorituskykynsä ja etenkin asiakkaiden hyvin vastaanottaman, kasvavan ja houkuttelevan reittiverkostonsa ansiosta Norwegian on valmis vahvistamaan edelleen asemaansa johtavana pohjoismaisena lentoyhtiönä.

Aiheet

Kategoriat


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden