Ohita

Tiedote -

Norwegian tilaa Boeingilta 15 uutta 737–800 -lentokonetta

Lentoyhtiö Norwegian on tänään laajentanut voimassaolevaa sopimustaan Boeingin kanssa. Yhtiöt sopivat 15 uuden 787–800 -lentokoneen toimituksesta vuosien 2015 ja 2018 välillä. Tilaus kattaa nyt yhteensä 78 lentokonetta, joista 19 on jo toimitettu.

– Meille on tärkeää olla edistyksellisiä ja ajatella pitkäjänteisesti. Tämä tilaus antaa meille mahdollisuuden turvata ja sijoittaa yrityksen tulevaisuuteen. Uudet Boeing 737-800 -lentokoneet antavat meille kilpailuedun ja mahdollistavat entistä tehokkaamman kokonaiskustannusten alentamisen, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

– Tuliterät, polttoainetta vähän kuluttavat lentokoneet ovat välttämättömiä kasvullemme. Pitkällä tähtäimellä omistaminen on edullisempaa kuin liisaus. Poistaessamme vanhoja koneita liikenteestä on tärkeää, että voimme hankkia uusia tilalle. Boeing kehittää jatkuvasti keinoja vähentää päästöjä, mikä tekee uusista lentokoneista edullisia niin ympäristölle, matkustajille kuin meille yrityksenäkin, Kjos lisää.

Norwegian on alansa johtaja
– Norwegian jatkaa asemaansa markkinoiden johtavana toimijana tarjoamalla uusissa Boeing 737-800 -lentokoneissaan matkustajilleen Dreamliner-sisustuksen sekä langattoman verkkoyhteyden. Nykypäivän polttoainetehokkaissa ja yksikäytäväisissä koneissa tämä on loistava yhdistelmä, sanoo Boeingin myynnin ja markkinoinnin varatoimitusjohtaja Marlin Dailey.

– Norwegian on menestynyt loistavasti ja me voimme ylpeillä 737:n osuudesta tähän menestykseen.

Norwegian tarjoaa jo noin 20 prosentilla lennoistaan Boeing SKY -sisustuksen ja langattoman verkkoyhteyden. Ensi vuodesta alkaen Norwegian tarjoaa koko laivaston kattavan WIFI-yhteyden.

Tulevaisuuden toimitukset
Ostettujen lentokoneiden määrä on nyt yhteensä 78, joista 19 on toimitettu.

Tulevat toimitukset on merkitty alla olevaan taulukkoon. Kaikissa tulevaisuuden lentokoneissa on CFM Evolution-sarjan moottorit, Boeing SKY -sisustus sekä langaton verkkoyhteys lennoilla.

Toimitusvuosi Lentokoneiden määrä Lentokoneiden tyyppi

2011          15 (11 toimitettu) Boeing 737-800

2012          12 Boeing 737-800        1 Boeing 787-8 Dreamliner

2013          11 Boeing 737-800        3 Boeing 787-8 Dreamliner

2014          11 Boeing 737-800

2015            7 Boeing 737-800        1 Boeing 787-8 Dreamliner

2016          10 Boeing 737-800

2017            5 Boeing 737-800

2018            2 Boeing 737-800

Lisätietoja:
Åsa Larsson, Press Officer, Norwegian + 46 735 22 22 42
Frode Foss, Chief Financial Officer, Norwegian +47916 31645

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 261 reittiä 100 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2010 Norwegian kuljetti lähes 13 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 59 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 73 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com   

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden