Ohita
Norwegianilla ennätysmäärä matkustajia ja korkea käyttöaste heinäkuussa

Tiedote -

Norwegianilla ennätysmäärä matkustajia ja korkea käyttöaste heinäkuussa

Norwegian kuljetti noin 2,5 miljoonaa matkustajaa heinäkuussa 2014. Tämä on korkein matkustajamäärä kautta aikojen yhden kuukauden aikana. Kasvua viime vuoden heinäkuuhun verrattuna oli 17 prosenttia. Käyttöaste oli 88,2 prosenttia.

Heinäkuussa Norwegian kuljetti 2 489 974 matkustajaa, kasvua 17 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi 38 prosenttia samalla, kun tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) kasvoi 34 prosenttia heinäkuussa. Käyttöaste oli 88,2 prosenttia heinäkuussa, kasvua 2,3 prosenttiyksikköä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että matkustajamäärän kasvu jatkuu. Samaan aikaan, kun kapasiteettimme kasvaa merkittävästi, onnistumme täyttämään lähes yhdeksän paikkaa kymmenestä. Erityisesti, kun huomioi poikkeuksellisen lämpimän kesäsään Pohjoismaissa, matkustajaluvut ovat tukevalla pohjalla. Olemme myös iloisia siitä, että yhä useampi matkustaja Pohjoismaiden ulkopuolella valitsee lentoyhtiökseen Norwegianin, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Heinäkuussa Norwegian vastaanotti yhden uuden Boeing 737-800 -koneen. Vuoden 2014 aikana Norwegian vastaanottaa yhteensä 14 Boeing 737-800 -konetta ja neljä 787 Dreamlineria. Norwegianin lentolaivasto on yksi Euroopan nykyaikaisimmista ja ympäristöystävällisimmistä.

Norwegian lensi heinäkuussa 99,4 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, joista 81,1 prosenttia lähti aikataulussa.

Lisätietoja liitteenä olevasta pdf-tiedostosta.

Yhteystiedot:
Karl Peter Gombrii, IR, puhelin +47 92 82 29 69
Lasse Sandaker-Nielsen, Corporate Communications Manager, puhelin +47 45 45 60 12


Aiheet

Kategoriat


Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Yhtiö operoi 417 reittiä 126 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, USAssa ja Thaimaassa. Yli 20 miljoonaa matkustajaa lentää vuosittain Norwegianilla, joka työllistää noin 4 500 henkilöä. Norwegianin laivastossa on 96 lentokonetta, jotka ovat keskimäärin noin 4,8 vuotta vanhoja. Yhtiö ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Vuonna 2013 Norwegian palkittiin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -palkinnolla. Norwegian on perustettu vuonna 1993 ja se on listattu Oslon pörssissä.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com
Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa


Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden