Ohita
Norwegianilla helmikuussa 244 000 matkustajaa enemmän

Tiedote -

Norwegianilla helmikuussa 244 000 matkustajaa enemmän

Tuotannon kasvu, korkea käyttöaste ja hyvä matkustajamäärän kasvu vaikuttivat positiivisesti Norwegianin liikennelukuihin helmikuussa. Kaikkiaan lähes 1,9 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla helmikuussa, kasvua 15 prosenttia verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Käyttöaste oli 85,6 prosenttia, kasvua 0,8 prosenttiyksikköä.

Helmikuussa 1 871 396 matkustajaa lensi Norwegianilla. Kasvua on 15 prosenttia verrattuna samaan kuukauteen viime vuonna. Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi 20 prosenttia ja tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) kasvoi 19 prosenttia.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että yhä useampi valitsee Norwegianin ja että houkuttelemme sekä liikematkustajia että vapaa-ajan matkustajia. Kasvuun vaikuttaa suurelta osin se, että kasvamme kansainvälisesti ja erityisesti mannertenvälisillä reiteillä. Sen lisäksi Espanjan sisäiset lennot kehittyvät hyvin samoin kuin reitit Karibian ranskalaisten saarten ja Yhdysvaltojen itärannikon välillä. Pohjoismaissa kysyntä on vakaan hyvää, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Helmikuussa Norwegian lanseerasi uusia reittejä Pariisin (CDG) ja amerikkalaisten kaupunkien New Yorkin, Fort Lauderdalen ja Los Angelesin välillä. Nämä ovat yhtiön ensimmäiset reitit Ranskan ja Yhdysvaltojen välillä ja ne on jo nyt otettu vastaan hyvin.

Helmikuussa Norwegian vastaanotti laivastoonsa ensimmäisen kaikkiaan 30 uudesta Boeing 787-9 Dreamliner -koneesta, joka on aiempaa mallia hieman suurempi. Kaikkiaan tänä vuonna yhtiölle toimitetaan neljä uutta 787-9 Dreamliner -konetta suoraan Boeingin tehtaalta. Yhtiö vastaanotti suoraan Boeingin tehtaalta helmikuussa myös yhden kaikkiaan 17 vuonna 2016 toimitettavasta Boeing 737-800 -koneesta. Norwegianin lentolaivaston keski-ikä on 3,6 vuotta ja se on yksi nykyaikaisimmista ja ympäristöystävällisimmistä Euroopassa.

Norwegian lensi helmikuussa 99,7 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, joista 79,5 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja liitteenä olevasta pdf-tiedostosta.

Yhteystiedot:
Frode Foss, CFO, puhelin +47 91 63 16 45
Norwegianin viestintä +46 815 11 816

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA (Norwegian) on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja seitsemänneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi 439 reittiä 132 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti lähes 26 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on vajaa neljä vuotta.

Norwegian on palkittu kolmena edeltävänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella. Viime vuonna Norwegian palkittiin myös maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden