Ohita

Tiedote -

Norwegianilla hyvät matkustajaluvut ja ennätysmäärä aikataulussa toteutuneita lentoja

Norwegian (NAS) julkisti tänään toukokuun matkustajaluvut. Toukokuussa Norwegian kuljetti yli 1.5 miljoonaa matkustajaa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Lennoista 92 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti, minkä perusteella Norwegian oli yksi maailman täsmällisimmistä lentoyhtiöistä toukokuussa.

Norwegianilla lensi toukokuussa 1 542,723 matkustajaa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Norwegianin tarjontamuutos (ASK) kasvoi toukokuussa 14 prosenttia. Käyttöaste oli 77 prosenttia eli 1 prosenttiyksikkö enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Yksikkötuote myydyltä henkilökilometriltä (RASK) parani 10 prosentilla.

Yhtiö lensi viime kuussa 99,9 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, ja näistä 92 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti. Suomessa Norwegianin lennoista 92,4 prosenttia saapui määränpäähän aikataulussaan.

– Olemme erittäin tyytyväisiä toukokuun liikennetietoihin ja siihen, että lentomme toteutuivat täsmällisesti kaikilla reiteillä. Meillä on uusi, entistä ympäristöystävällisempi laivue, pitävät aikataulut, ilmainen lentojen aikainen WiFi-yhteys sekä laaja reittiverkosto, joka sopii sekä liikenne- että vapaa-ajan matkustajien tarpeisiin, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Lisätietoja oheisessa pdf-tiedostossa.

Yhteystiedot:

Communications Manager Lasse Sandaker-Nielsen, puh. +47 45 45 60 12

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 261 reittiä 100 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2010 Norwegian kuljetti lähes 13 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 59 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 73 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com   

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Sweden & Finland +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden