Ohita
Norwegianilla oli 1,9 miljoonaa matkustajaa lokakuussa – vahva kysyntä syksyn lomamatkoille

Tiedote -

Norwegianilla oli 1,9 miljoonaa matkustajaa lokakuussa – vahva kysyntä syksyn lomamatkoille

Norwegianilla oli lokakuussa 1,9 miljoonaa matkustajaa ja yhtiö saavutti 86 prosentin käyttöasteen. Lokakuu osoittautui aktiiviseksi matkustuskuukaudeksi sekä kotimaan reiteillä että suosittuihin rantakohteisiin.

– Olemme tyytyväisiä, että kuukausi oli jälleen vahva liikennelukujen osalta. Matkustajamme arvostivat erityisesti reittejä moniin suosittuihin lomakohteisiimme. Esimerkiksi yli puoli miljoonaa matkustajaa Pohjoismaissa valitsi Norwegianin, kun he lensivät Välimerelle. Tämä osoittaa, että meillä on tuotetarjonta, jota asiakkaamme arvostavat suuresti, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianilla oli 1 885 606 matkustajaa lokakuussa, mikä on 57 prosenttia enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Käyttöaste oli lokakuussa 85,8 prosenttia. Kapasiteetti (ASK) nousi 2 703 miljoonaan istuinkilometriin ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 2 319 miljoonaa istuinkilometriä. Lokakuussa Norwegianilla oli käytössä keskimäärin 67 lentokonetta, ja yhtiö lensi 99,4 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista. Täsmällisyys, mitattuna lentojen määrällä, jotka lähtivät 15 minuutin sisällä aikataulun mukaisesta ajasta, oli 84,2 prosenttia lokakuussa.

– Ottaen huomioon tämänhetkisen makroekonomisen ympäristön, tiedostamme, että kysyntä hidastuu edessä olevaa talvikautta kohti. Kiitos hyvän yhteistyön kollegojen ja ammattiliittojen kanssa samoin kuin joustavien leasing-ehtojen ansiosta Norwegianilla on ainutlaatuinen asema kohdata hiljaisempi ajanjakso. Lisäksi luotamme siihen, että tuotetarjontamme sopii hyvin matkustajiemme mieltymyksiin siten, että tämä myötävaikuttaa myönteisesti markkinaosuuden saamiseen, sanoo Karlsen.

Norwegianin ja Widerøe yhteistyön tuloksena kotimaan reiteillämme Norjassa liike- ja vapaa-ajan matkustajat hyötyvät nyt lisääntyneestä valinnan mahdollisuudesta, joustavuudesta ja saumattomasta matkustamisesta. Norwegian palkkaa tällä hetkellä 700 uutta kollegaa kesäkaudelle 2023, jolloin Norwegian tarjoaa sekä uusia reittejä että lisää lentoja houkutteleviin kohteisiin.

Aiheet

Kategoriat


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -koneilla vuonna 2002. Siitä lähtien tavoitteemme on ollut antaa asiakkaille mahdollisuus matkustaa viisaasti tarjoamalla heille valinnanvaraa ja kohtuuhintaisia lentoja.

Norwegian on äänestetty Skytraxissä Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Norwegian Reward -kanta-asiakasohjelma on valittu yhdysvaltalaisessa Freddie Awardsissa Euroopan/Afrikan parhaaksi lentoyhtiön kanta-asiakasohjelmaksi neljänä vuonna peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman. Sen mukaan yhtiö on sitoutunut tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Norwegian tarjoaa kohtuuhintaisia lentomatkoja ja erinomaista laatua Pohjoismaissa sekä tärkeisiin Euroopan kohteisiin.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden