Ohita

Tiedote -

Norwegianilla vahvat matkustajaluvut huhtikuussa

Norwegian (NAS) julkisti tänään huhtikuun matkustajalukunsa. Yli 1,3 miljoonaa matkustajaa lensi yhtiön koneilla huhtikuussa. Luku on 11 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana edellisvuonna. Huhtikuun matkustajamääriin vaikutti pääsiäinen, jonka johdosta suurin osa lomamatkoista tehtiin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna.

Myöhäinen pääsiäinen vaikutti huhtikuun matkustajamääriin. Suurin osa pääsiäisen lomamatkoista tehtiin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, minkä johdosta sekä liike- että lomamatkailu huhtikuun ensimmäisellä viikolla oli huomattavasti tavanomaista vähäisempää.

Norwegian kuljetti huhtikuussa 1 345 293 matkustajaa, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden huhtikuussa. Norwegianin tarjoamat henkilökilometrit (ASK) kasvoivat yhdeksän prosenttia. Käyttöaste oli 76 prosenttia. Laskua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan oli yksi prosenttiyksikkö. Yksikkötuotto myydyltä henkilökilometriltä (yield) parani edellisvuodesta kuudella prosentilla.

– Olemme tyytyväisiä, että huhtikuussa yhä suurempi määrä matkustajia valitsi Norwegianin. Uudet lentokoneet ja ilmainen langaton laajakaistayhteys (WiFi) miellytti yhä suurempaa joukkoa matkustajia. Laajakaistavarustus on 46 koneessamme. Pelkästään huhtikuussa miljoonalla matkustajalla oli mahdollisuus käyttää WiFi-yhteyttä matkustamoissa, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Norwegian lensi maaliskuussa 99,7 prosenttia suunnitelluista lennoistaan. Näistä 88,8 lähti aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja oheisessa pdf-tiedostossa

Yhteystiedot:

CFO Frode Foss,  tel +47 91 63 16 45

Åsa Larsson, viestintäpäällikkö, gsm: +46 735 22 22 42

 

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 261 reittiä 100 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2010 Norwegian kuljetti lähes 13 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 59 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 73 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com   

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden