Ohita
Norwegianin lentäjien lakko on vihdoin ohi

Tiedote -

Norwegianin lentäjien lakko on vihdoin ohi

Norwegianin Skandinavian maissa olevien lentäjien lakko on loppu. Norwegian on venynyt pitkälle päästäkseen sopimukseen ja saadakseen 11 päivää jatkuneen kiistan päätökseen. – Olen suunnattoman helpottunut, että lentäjälakko on nyt ohi ja asiakkaamme voivat taas olla varmoja siitä, että lentomme jatkuvat pian normaalisti. Olen todella pahoillani hankaluuksista, joita asiakkaillemme on aiheutunut lentäjälakosta, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Norwegianille on ollut tärkeää päästä sopimukseen, joka antaa yhtiön hallitukselle ja johdolle vallan jatkaa nykyaikaisen konsernirakenteen rakentamista siten, että se on kansainvälisesti kilpailukykyinen. Keskeistä neuvotteluissa on ollut myös se, ettei Norwegianin oikeudesta hallita ja sopeuttaa yhtiötä jatkuvassa muutoksessa olevaan toimintaympäristöön luovuta. Yhtiö on työehtosopimuksella ottanut käyttöön maksuperusteisen eläkkeen (innskuddspensjon) lentäjille, alennetun Loss of Licence (LOL) -vakuutuksen sekä lisännyt työajan joustoja.

Skandinaviassa olevat lentäjät ovat saaneet uuden työehtosopimuksen, jonka ehdot ovat yhdet alan parhaimmista. Sopimus on solmittu lentäjäyhtiöiden kanssa, jonka palveluksessa lentäjät ovat. Norwegian-konserni on sen lisäksi antanut erityisen työllistämistakuun kaikille Skandinaviassa palkattuna oleville lentäjille. Takuu on ainutlaatuinen Skandinaviassa ja erityisesti alalla, joka on kovassa kilpailutilanteessa, kuten ilmailuala. Takuu on voimassa lokakuuhun 2017 saakka.

Kiitos kaikille asiakkaille ja työntekijöille

– Olen suunnattoman helpottunut, että lentäjälakko on nyt ohi ja asiakkaamme voivat taas olla varmoja siitä, että lentomme jatkuvat pian normaalisti. Yhtiölle on aiheutunut lakosta suuria kustannuksia. Tämä on ollut hyvin vaativaa aikaa sekä asiakkaillemme että monille työntekijöillemme, jotka ovat tehneet töitä ympäri vuorokauden huolehtiakseen asiakkaistamme parhaalla mahdollisella tavalla. Olen myös erittäin kiitollinen kärsivällisyydestä ja tuesta, jota olemme saaneet yleisöltä, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Liikenteen palautuminen normaaliksi vie jonkin aikaa, koska lentokalusto ja henkilöstö eivät ole vielä valmiina huomisille lennoille.

Huomisen lentotiedot voi tarkastaa Norwegianin nettisivuilta: http://www.norwegian.com/fi/asiakaspalvelu/onko-lento-ajassaan/

Lisätietoja ehdoista

  • Kolmen vuoden työllistämistakuu kaikille Skandinaviassa oleville lentäjille (eli takuu sille, ettei lentäjäyhtiöissä tehdä vähennyksiä).
  • Senioriteettilistaus kaikille Euroopan tukikohtien lentäjille.
  • Ei palkankorotuksia vuonna 2015.
  • Vähintään 184 vapaapäivää vuodessa (lähes sama kuin tällä hetkellä).
  • Liikkumavara ja joustavuus työtunneissa.
  • Eläke: Maksuperusteinen eläke (innskuddspensjon) sisältäen eläke-etuohjelman (ytelsespensjon) niille, joilla on 15 vuotta tai vähemmän aikaa eläkeikään (65 vuotta).
  • Loss of License -vakuutus (30 G); noin 2,65 miljoonan Norjan kruunun verovapaa suoritus.
  • Yhteiset neuvottelut norjalaisille, ruotsalaisille ja tanskalaisille lentäjille.

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, puhelin +46 709 89 05 18
Norwegianin press office: +47 815 11 816

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien noteerattu halpalentoyhtiö. Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Lähes 24 miljoonaa matkustajaa lentää vuosittain Norwegianilla. Yhtiö operoi 424 reittiä 130 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä kaukolentoja Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Norwegian työllistää noin 4 500 henkilöä Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Virossa, Englannissa, Espanjassa ja Thaimaassa. Yhtiöllä on 258 sovittua toimitusta uusista lentokoneista. Norwegian on perustettu vuonna 1993 ja sen pääkonttori sijaitsee Fornebussa, Norjassa. Norwegian tarjoaa enemmän jalkatilaa kuin monet kilpailijansa, lennonaikaisen nettiyhteyden ja sen lennot pysyvät erittäin hyvin aikataulussaan. Norwegianin laivastossa on 96 lentokonetta, joiden keski-ikä on vain neljä vuotta. Vuonna 2013 ja 2014 Norwegian palkittiin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -palkinnolla. Vuonna 2014 Norwegian voitti myös kolme arvovaltaista Passenger Choice Awards -palkintoa – Best Airline in Europe, Best Inflight Connectivity & Communications ja Best Single Achievement in Passenger Experience, joka tuli tunnustuksena yhtiön 787 Dreamlinerien liikkuvasta kartasta. Lisäksi AirlineRatings.com palkitsi Norwegianin toisena vuonna peräkkäin Europe’s Best Low-Cost Airline -tunnustuksella.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com
Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden