Ohita
Norwegianin liikenneluvut ovat hyvässä kunnossa kesäkauden kynnyksellä

Tiedote -

Norwegianin liikenneluvut ovat hyvässä kunnossa kesäkauden kynnyksellä

Norwegianilla oli 1,5 miljoonaa matkustajaa ja 81 prosentin käyttöaste maaliskuussa. Kevään ensimmäinen kuukausi merkitsee kesäaikataulun alkua ja merkittävää kapasiteetin kasvua. Norwegianin varaustilanne jatkuu vahvana. Se on huomattavasti viime vuoden vastaavaa ajankohtaa korkeampi.

– Maaliskuu oli liikenneluvuiltaan erittäin vankka kuukausi Norwegianille. Maaliskuu merkitsi paluuta kesäaikatauluun ja merkittävää kapasiteetin lisäystä. Odotamme todella innolla, että pääsemme toivottamaan kasvavat määrät matkustajia tervetulleiksi lennoillemme vuoden 2023 kesäkuukausina, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianilla oli 1 502 366 matkustajaa maaliskuussa, mikä on 60 prosenttia enemmän kuin maaliskuussa 2022. Kapasiteetti (ASK) oli 2 347 miljoonaa istuinkilometriä ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 1 903 miljoonaa istuinkilometriä. Maaliskuussa Norwegian liikennöi keskimäärin 67 lentokonetta ja toteutuneiden lentojen osuus oli 99,2 prosenttia. Kaikkialla Euroopassa lentoliikenteeseen vaikuttaneista haastavista sääolosuhteista ja merkittävistä työtaistelutoimista huolimatta täsmällisyys, mitattuna lentojen määrällä, jotka lähtivät 15 minuutin sisällä aikataulun mukaisesta ajasta, oli 81 prosenttia maaliskuussa. Kaikista lähteneistä lennoista 95 prosenttia saapui kuitenkin aikataulussa tai tunnin sisällä aikataulun mukaisesta saapumisajasta.

Vahva varausaste on noussut korkeammalle kuin vuonna 2022

Norwegianin lentomatkojen kysyntä jatkuu vankkana ja varauskehitys jatkuu vahvana.

– Suuntaamme kohti kesäkautta myönteisissä näkymissä. Varaustilanteemme on merkittävästi korkeampi kuin viime vuonna tähän aikaan. Se on osoitus lentomatkojen vahvan kysynnän jatkumisesta erityisesti moniin houkutteleviin rantakohteisiimme. Odotamme jälleen vilkasta kesää. Olemme erittäin iloisia, että yhä useammat matkustajat valitsevat Norwegianin ensisijaiseksi lentoyhtiökseen, sanoo Karlsen.

Valmistautuakseen kesäkauteen Norwegian purki hiljattain osan ulkoistetuista maahuolintapalveluistaan Oslon Gardermoenin lentoasemalla ja 150 uutta henkilöä tuli yhtiön palvelukseen. Norwegianin Red Handling -tiimi hoitaa aluksi asiakaspalvelutehtäviä lähtöselvityksessä, koneeseen nousuissa ja saapumisissa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että siirtyminen on sujunut saumattomasti. Maahuolintapalveluiden siirtyminen omaksi toiminnoksemme suurimmassa tukikohdassamme on tärkeä askel keskeisten toimintojen tuomiseksi talon sisälle paremman asiakaspalvelun ja saumattomamman matkustuskokemuksen aikaansaamiseksi, sanoo Karlsen.

Samalla, kun reittiverkosto laajenee, Norwegian jatkaa myös uuden matkustamohenkilöstön palkkaamista ja ottaa tällä hetkellä kiireisenä vastaa useita uusia, nykyaikaisia ja polttoainetehokkaita lentokoneita. Ennen kesäkautta 2023 Norwegian ottaa vastaan kaikkiaan 11 nykyaikaista ja polttoainetehokasta Boeing 737 MAX 8 -lentokonetta.

Tämän vuoden kesäaikataulussa Norwegian tarjoaa yli 300 reittä 114 kohteeseen, joista useat ovat uusia kohteita.

Aiheet


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -koneilla vuonna 2002. Siitä lähtien tavoitteemme on ollut antaa asiakkaille mahdollisuus matkustaa viisaasti tarjoamalla heille valinnanvaraa ja kohtuuhintaisia lentoja.

Norwegian on äänestetty Skytraxissä Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Norwegian Reward -kanta-asiakasohjelma on valittu yhdysvaltalaisessa Freddie Awardsissa Euroopan/Afrikan parhaaksi lentoyhtiön kanta-asiakasohjelmaksi neljänä vuonna peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman. Sen mukaan yhtiö on sitoutunut tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Norwegian tarjoaa kohtuuhintaisia lentomatkoja ja erinomaista laatua Pohjoismaissa sekä tärkeisiin Euroopan kohteisiin.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden