Ohita
Norwegianin maaliskuun liikenneluvut: COVID-19 vaikutti voimakkaasti

Tiedote -

Norwegianin maaliskuun liikenneluvut: COVID-19 vaikutti voimakkaasti

COVID-19:n maailmaanlaajuinen leviäminen vaikutti ilmailualaan kaikkialla maailmassa ja sen vaikutus oli voimakas Norwegianin liikennelukuihin maaliskuussa. Yhtiön kysyntä laski merkittävästi viranomaisten asettamista matkustusrajoituksista ja vähentyneestä matkustamisesta johtuen.

Norwegian sopeutti reittiverkostoaan laskeneen kysynnän vuoksi useita kertoja maaliskuussa. Maaliskuun 10. päivä yhtiö vähensi suunnitellun mukaista kapasiteettiaan noin 15 prosentilla. Maaliskuun 16. päivä sopeuttaminen jatkui ja suunnitellun mukaisen kapasiteetin vähennys nousi 85 prosenttiin. Suurin osa lennoista peruutettiin 25. maaliskuuta alkaen. Kapasiteetti oli 40 prosenttia suunniteltua alhaisempi. Operoitujen lentojen käyttöaste oli 72 prosenttia, laskua 13,8 prosenttiyksikköä verrattuna samaan kuukauteen vuotta aiemmin.

Kapasiteetti (ASK) laski 53 prosentilla verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) laski 60 prosentilla. Maaliskuussa 1 153 283 asiakasta valitsi lentoyhtiökseen Norwegianin, laskua 61 prosenttia.

Maaliskuussa Norwegian lensi 77 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista sekä viranomaisten pyynnöstä useita ylimääräisiä lentoja, joilla noudettiin asiakkaita kotiin. Yhtiö jatkoi myös joidenkin reittien operointia kriittisen infrastruktuurin ylläpitämiseksi Pohjoismaissa.

– Äärettömän nopeasti kehittyneellä COVID-19-pandemialla oli merkittävä vaikutus Norwegianin liikennelukuihin maaliskuussa. Maailmanlaajuisten matkustusrajoitusten ja voimakkaasti vähentyneen kysynnän seurauksena Norwegianin piti peruuttaa lentoja toistuvasti koko kuukauden ajan. Yhteistyössä viranomaisten kanssa Norwegian lensi useita ylimääräisiä lentoja, joilla tuotiin kotiin tuhansia matkustajia. Haluan kiittää kaikkia omistautuneita kollegojamme ja asiakkaitamme kaikesta viime viikkoina saamastamme tuesta, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Jacob Schram.

Lisätietoja medialle:
Viestintäpäällikkö charlotte.holmbergh.jacobsson@norwegian.com, viestinnän edustaja Suomessa tarja.valde-brown@norwegian.com tai press@norwegian.com

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on yksi maailman suurimmista halpalentoyhtiöistä, jolla oli yli 36 miljoonaa matkustajaa vuonna 2019. Norwegian liikennöi tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteessa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa. Norwegianilla on nykyaikainen ja polttoainetehokas lentolaivasto, jossa on noin 160 lentokonetta. The International Council on Clean Transportation (ICCT) on nimennyt Norwegianin jo toisen kerran polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla.

Viitenä viime vuonna matkustajat ovat äänestäneet Norwegianin maailman parhaaksi halpalentoyhtiöksi kaukolennoilla arvostetussa SkyTrax World Airline Awardsissa. Tämän lisäksi SkyTrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi jo kuutena vuonna peräkkäin.

Norwegianilla on noin 11 000 työntekijää.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden