Ohita
Norwegianin matkustajamäärä kasvoi ja täsmällisyys parani maaliskuussa

Tiedote -

Norwegianin matkustajamäärä kasvoi ja täsmällisyys parani maaliskuussa

Lähes kolme miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla maaliskuussa. Tämä vastaa viiden prosentin kasvua vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Pääsiäisen ajankohdasta johtuen maaliskuun luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

Kaikkiaan 2 961 840 matkustajaa valitsi maaliskuussa lentoyhtiökseen Norwegianin, 145 676 matkustajaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi yhdeksän prosenttia ja tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) kasvoi 11 prosenttia. Käyttöaste oli 85,4 prosenttia, laskua 1,3 prosenttiyksikköä.

Pääsiäisen ajankohta vaikuttaa aina kyseisen kuukauden lukuihin positiivisesti. Viime vuonna pääsiäinen oli maaliskuussa, minkä vuoksi yksikkötuotot (RASK) ovat alhaisemmat tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Norwegian lensi maaliskuussa 97,4 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista. Huolimatta siitä, että yhtiön Boeing 737 MAX -koneet otettiin pois liikenteestä, vaikutti se vain vähäisessä määrin matkustajiin. Yhtiö muun muassa yhdisti useita lentoja ja matkustajille tarjottiin vaihtoehtoisia lähtöjä, jotta heitä pystyttiin palvelemaan parhaalla mahdollisella tavalla. Maaliskuussa 80,8 prosenttia lennoista lähti aikataulussa.

– Huolimatta siitä, että Boeing 737 MAX -koneemme otettiin pois liikenteestä maaliskuussa, on säännöllisyys hyvä ja täsmällisuus nousi peräti 8,5 prosenttiyksiköllä. Norwegianin omistautuneet työntekijät ovat työskennelleet kellon ympäri löytääkseen hyviä ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Ne, joita muutokset ovat koskeneet, ovat osoittaneet suurta ymmärrystä tilanteessa, joka ei ole Norwegianin käsissä. Haluat kiittää heitä siitä, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Bjørn Kjos.

– Meillä on hyvä yhteys Boeing kanssa, jotta voimme ratkaista ongelman, joka Boeing 737 MAXien tilanne on aiheuttanut Norwegianille, jatkaa Kjos.

Maaliskuussa yhtiölle toimitettiin suoraan tehtaalta yksi uusi 787 Dreamliner.

Lisätietoja liitteenä olevasta pdf-tiedostosta

Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö,
sähköposti: charlotte.holmbergh.jacobsson@norwegian.com
Tarja Valde-Brown, Norwegianin viestinnän edustaja Suomessa,
sähköposti: tarja.valde-brown@eurofacts.fi


Aiheet

Kategoriat


Norwegian on maailman viidenneksi suurin halpalentoyhtiö, jonka palveluksessa työskentelee yli 11 000 henkilöä. Yhtiö liikennöi yli 500 reittiä yli 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa ja Karibialla. Norwegianin laivastossa on noin 170 lentokonetta. Yhtiön lentolaivasto on yksi maailman nuorimmista ja sen keski-ikä on 3,8 vuotta. Vuonna 2018 yli 37 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla.

The International Council on Clean Transportation (ICCT) on nimennyt Norwegianin lentoyhtiöksi, joka lentää polttoainetehokkaimmin Atlantin ylittävillä lennoilla.

Norwegian on valittu maailman parhaaksi kaukolentoja lentäväksi halpalentoyhtiöksi kolmena viime vuonna peräkkäin ja kuutena viime vuonna peräkkäin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi arvostetussa SkyTrax World Airline Awards -äänestyksessä.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden