Ohita
Norwegianin matkustajamäärät kasvussa helmikuussa

Tiedote -

Norwegianin matkustajamäärät kasvussa helmikuussa

Norwegian (NAS) julkisti tänään helmikuun liikennetilastonsa. Yhtiön matkustajamäärä jatkoi kasvuaan. Norwegian kuljetti helmikuussa yli 1 254 643 matkustajaa. Määrä on yhdeksän prosenttia suurempi kuin edellisen vuoden helmikuussa.

Viime vuoden helmikuuhun verrattuna matkustuspäiviä oli tänä vuonna yksi vähemmän. Samalla matkustuspäivien määrällä arvioituna kasvu olisi ollut vielä suurempi.

Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi 19 prosentilla ja tarjottujen henkilökilometrien (ASK) määrä niin ikään 19 prosentilla helmikuussa. Myös yksikkötuottoa kuvaavat luvut kehittyivät myönteisesti. Yksikkötuotto tarjottua henkilökilometriä kohden (RASK) kasvoi 2 prosenttia. Käyttöaste oli 78 prosenttia, mikä oli sama kuin edellisen vuoden helmikuussa.

– Olen tyytyväinen helmikuun liikennelukuihin. Luvut osoittavat, että matkustajat arvostavat laadukasta tuotetta ja edullisia hintojamme. Tavoitteemme on tarjota uusissa koneissamme entistäkin parempi matkustuskokemus, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Useita uusia koneita laivastoon

Helmikuussa Norwegian otti vastaan kolme uutta Boeing 737-800 -konetta. Kaiken kaikkiaan se on kasvattanut laivastoaan tänä vuonna 14 koneella. Tänään 6.3. Norwegian vastaanotti kuudennen koneen Boeingin tehtaalta Seattlesta. Norwegianin koneiden keski-ikä on 4,6 vuotta, joten sen konekanta on yksi Euroopan uusimmista ja ympäristöystävällisimmistä.

Norwegian lensi helmikuussa 99,9 prosenttia suunnitelluista lennoistaan ja näistä 82,1 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti. Yhtiöillä, joiden linjana on peruuttaa huomattava määrä lentoja saavuttavat keinotekoisen korkean arvosanan täsmällisyyttä kuvaavissa tilastoissa, koska peruutettuja lentoja ei huomioida yhtiön lentojen aikataulunmukaisuutta arvioitaessa.

Lisätietoja oheisesta pdf-tiedostosta.

Yhteystiedot:

Åsa Larsson, viestintäpäällikkö, gsm: +46 735 22 22 42

Aiheet


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 296 reittiä 114 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2011 Norwegian kuljetti lähes 16 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 64 lentokoneesta. Norweginilla on 277 sovittua toimitusta uusista Boeing 737-800 MAX ja Airbus A320neo koneista, jotka toimitetaan sille lähivuosina. Tämän jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com.  

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden