Ohita
Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos Keski-Afrikan tasavallassa vuonna 2014
Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos Keski-Afrikan tasavallassa vuonna 2014

Tiedote -

Norwegianin matkustajat lahjoittivat yli puoli miljoonaa euroa UNICEFille vuonna 2016

Norwegianin yhteistyö UNICEFin kanssa on myötävaikuttanut siihen, että moni lapsi sai apua vuonna 2016. Yksinkertaisella klikkauksella Norwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet yhteensä yli 570 000 euroa maailman hädänalaisimpien lasten hyväksi. Matkustajat ovat tehneet lahjoituksen UNICEFille lentovarauksensa yhteydessä Norwegianin verkkosivuilla.

Kaikkiaan Norwegianin matkustajat lahjoittivat 577 766 euroa viime vuonna UNICEFille. Summa riittää viiden koulun rakentamiseen, sillä voidaan asentaa 1 500 vesipumpullista kaivoa, jotka tarjoavat puhdasta juomavettä kokonaiselle kylälle tai pakolaisleirille, sillä voidaan hankkia 1,5 miljoonaa hätäapupakettia, jotka riittävät 34 000 lapsen kahden viikon ruoka-annoksiin tai sillä voidaan rokottaa miljoona lasta poliota vastaan.

– Haluan kiittää upeita matkustajiamme anteliaisuudesta, jota he osoittivat vuonna 2016. Lahjoitusrahat myötävaikuttavat siihen, että UNICEF voi auttaa yhä useampia lapsia saamaan heidän ansaitsemansa tulevaisuuden. Tämä osoittaa myös sen, että yhä useampi lahjoittaa, kun lahjoittaminen on tehty helpoksi, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

– Haluamme UNICEFilla kiittää maailman lasten puolesta Norwegianin matkustajia, jotka ovat yksinkertaisella tavalla auttaneet yhä useampaa lasta säilymään hengissä ja kehittymään. Monella pienellä lahjoituksella on suuri vaikutus. Ratkaisu, joka mahdollistaa lahjoituksen yksinkertaisella klikkauksella lentovarauksen yhteydessä, tekee lahjoittamisen helpoksi. Toivomme, että yhä useampi matkustaja jatkaa ihmishenkien pelastamista klikkaamalla, sanoo Norjan UNICEFin vt. pääsihteeri Merete Agerbak-Jensen.

Yksinkertainen klikkaus Norwegianin lennon nettivarauksen lopussa on ainoa asia, mitä vaaditaan. Lahjoitustoiminnon avulla asiakkaat voivat valita 3, 5, 10 tai 15 euron lahjoituksen. Kolme euroa riittää kymmenen lapsen poliorokotukseen ja viidellä eurolla saa 1 000 vedenpuhdistustablettia, jotka riittävät 5 000 litraan puhdasta juomavettä. Kymmenellä eurolla saa 21 ravitsemuspakettia, mikä on viikon annos aliravitulle lapselle. Koulukirjoihin koko 27 lapsen koululuokalle riittää 15 euroa.

Norwegian on tehnyt yhteistyötä UNICEFin kanssa vuodesta 2007 lähtien varainkeruukampanjoiden ja matka-avun muodossa. Yhteistyön myötä Norwegian on muun muassa lennättänyt hätäapua ja koulutarvikkeita Keski-Afrikan tasavaltaan ja syyrialaispakolaisille Jordaniaan. Norwegianilla on ollut keräyskampanjoita myös lennoilla ja yhtiön työntekijät antavat vuosittaiset joululahjansa UNICEFin tärkeälle työlle.

Lisätietoja:
Norwegianin viestintä: +47 815 11 816
Merete Agerbak-Jensen, Norjan UNICEFin vt. pääsihteeri +47 918 39 596

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja kuudenneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi noin 450 reittiä 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2016 Norwegian kuljetti lähes 30 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 120 lentokonetta, joiden keski-ikä on 3,6 vuotta.

Norwegian on palkittu arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella viimeisenä neljänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä ja viimeisenä kahtena vuotena peräkkäin maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com.

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Charlotte Holmbergh

Charlotte Holmbergh

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs +46709890518
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian on yksi Pohjoismaiden suurimmista lentoyhtiöistä ja yksi Euroopan johtavista halpalentoyhtiöistä, jolla on noin 4 500 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja eurooppalaisten kohteiden välillä.

Yli 300 miljoonaa matkustajaa on lentänyt Norwegianilla vuodesta 2002 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on aina ollut edullisten lentolippujen ja suuremman valinnanvapauden tarjoaminen matkan aikana.

Norwegian haluaa olla ilmailun vihreän siirtymän liikkeellepaneva voima. Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 45 prosenttia viimeistään vuonna 2030. Päästäkseen tavoitteeseensa yhtiö uusii lentolaivastoa, edistää uusiutuvia lentopolttoaineita, vähentää ja kierrättää jätteitä sekä käyttää sää- ja tuulitietoja tehokkaampiin lentoihin, jotka vähentävät polttoaineen kulutusta. Norwegian haluaa olla kestävin valinta matkustajille.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden