Ohita
Norwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet jo kuusi miljoonaa Norjan kruunua UNICEFin työlle hädänalaisten lasten hyväksi.
Norwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet jo kuusi miljoonaa Norjan kruunua UNICEFin työlle hädänalaisten lasten hyväksi.

Tiedote -

Norwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet jo kuusi miljoonaa Norjan kruunua UNICEFille

Norwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet viimeisen vuoden aikana kuusi miljoonaa Norjan kruunua (noin 650 000 euroa) UNICEFin työlle maailman hädänalaisimpien lasten hyväksi tehtävälle työlle. Matkustajat ovat tehneet lahjoituksen lentovarauksensa yhteydessä Norwegianin verkkosivuilla.

Viimeisen vuoden aikana Norwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet kuusi miljoonaa Norjan kruunua (noin 650 000 euroa) UNICEFin lasten hyväksi tehtävälle työlle. Norwegianin, UNICEFin ja teknisen ratkaisun luoneen IT-yhtiö Amadeuksen yhteistyö on mahdollistanut lahjoitukset.

– Kiitos anteliaiden matkustajiemme olemme voineet lahjoittaa kuusi miljoonaa Norjan kruunua UNICEFin tärkeälle työlle lasten hyväksi. Lapsissa on tulevaisuus ja yhdessä voimme tehdä maailmasta paremman paikan niille, jotka tarvitsevat apua eniten. Kun lahjoittaminen on tehty helpoksi, entistä useampi on halunnut auttaa. Pieni apu monilta matkustajilta antaa lapsille tulevaisuuden, jonka he ansaitsevat, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Suuri merkitys
– Matkustajien lahjoituksilla on suuri merkitys eri puolilla maailmaa oleville lapsille. Näemme, että matkustajilla on suuri halu auttaa. Kun lahjoittaminen on helppoa, yhä useampi haluaa olla mukana tukemassa. Tähänastinen tulos on upea, mutta toivomme, että yhä useampi Norwegianin matkustaja käyttää yksinkertaista mahdollisuutta tukea UNICEFin työtä lasten hyväksi. Suuri kiitos kaikille matkustajille, jotka ovat tähän mennessä tehneet lahjoituksen. Samoin kiitos Amadeukselle ja Norwegianille, sanoo UNICEF Norjan pääsihteeri Bernt G. Apeland.

Yksinkertainen klikkaus Norwegianin lennon nettivarauksen lopussa riittää lahjoituksen tekemiseen. Lahjoitustoiminnon avulla asiakkaat voivat vaihtoehtoisesti valita 3, 5, 10 tai 15 euron lahjoituksen. Kolme euroa riittää kymmenen lapsen poliorokotukseen, viidellä eurolla saa 1 000 vedenpuhdistustablettia, jotka riittävät 5 000 litraan puhdasta juomavettä. Kymmenellä eurolla saa 21 ravitsemuspakettia – se on viikon annos aliravitulle lapselle. Koulukirjoihin koko 27 lapsen koululuokalle riittää 15 euroa.

Norwegian on tehnyt yhteistyötä UNICEFin kanssa vuodesta 2007 lähtien varainkeruukampanjoiden ja matka-avun muodossa. Yhteistyön myötä Norwegian on muun muassa lennättänyt hätäapua ja koulutarvikkeita Keski-Afrikan tasavaltaan ja syyrialaispakolaisille Jordaniaan. Norwegianilla on ollut keräyskampanjoita myös lennoilla ja yhtiön työntekijät antavat vuosittaiset joululahjansa UNICEFin tärkeälle työlle.

Median yhteyshenkilöt:
Norwegian: viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson +46 709 89 05 18
UNICEF: viestinnän neuvonantaja Truls Brekke, + 47 951 07 878

Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA (Norwegian) on kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Euroopassa ja kuudenneksi suurin maailmassa. Yhtiö operoi 439 reittiä 132 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Vuonna 2015 Norwegian kuljetti lähes 26 miljoonaa matkustajaa. Yhtiö on noteerattu Oslon pörssissä vuodesta 2003 lähtien ja se työllistää noin 6 000 henkilöä. Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia ja aiempaa ympäristöystävällisempiä koneita. Norwegianin laivastossa on noin 100 lentokonetta, joiden keski-ikä on vajaa neljä vuotta.

Norwegian on palkittu kolmena edeltävänä vuotena peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -tunnustuksella. Viime vuonna Norwegian palkittiin myös maailman parhaana kaukolentoja lentävänä halpalentoyhtiönä. Skytrax World Airline Awards on arvostetuin ja tunnustetuin ilmailualan kunnianosoitus, jossa matkustajat arvioivat yli 200 lentoyhtiötä ympäri maailmaa. Vuonna 2015 The International Council on Clean Transportation (ICCT) arvioi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi ja ympäristöystävällisimmäksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden