Ohita
Norwegianin tulos vuonna 2013: 437 miljoonaa Norjan kruunua

Tiedote -

Norwegianin tulos vuonna 2013: 437 miljoonaa Norjan kruunua

Norwegian (NAS) julkisti tänään viime vuoden neljännen vuosineljänneksen ja koko vuoden 2013 tuloksen. Yhtiön raportoima tulos ennen veroja (EBT) on 437 miljoonaa Norjan kruunua. Yhtiön neljännen vuosineljänneksen tulos oli -283 miljoonaa Norjan kruunua. Vuotta 2013 leimasi matkustajamäärän voimakas kasvu, kansainvälinen laajentuminen sekä kaukolentotoiminnan käynnistämisen aiheuttamat lisäkustannukset.

Vuosi 2013 oli järjestyksessään seitsemäs peräkkäinen voitollinen vuosi Norwegianille. Tulos ennen veroja (EBT) oli 437 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuonna 2012 oli 623 miljoonaa Norjan kruunua. Vuoden 2013 liikevaihto nousi 15,6 miljardiin Norjan kruunuun, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Tarjotut henkilökilometrit (ASK) nousivat 32 prosentilla vuonna 2013. Samaan aikaan käyttöaste pysyi vakaana ja korkeana. Norwegian kuljetti 20,7 miljoonaa matkustajaa vuonna 2013, mikä on kolme miljoonaa matkustajaa enemmän kuin vuonna 2012. Samaan aikaan yhtiön markkinaosuus kasvaa kaikilla päämarkkinoilla.

Kaukolentotoiminnan käynnistämisestä syntyneet lisäkustannukset vaikuttivat merkittävästi yhtiön tulokseen ja ne nousivat 216 miljoonaan Norjan kruunuun koko vuonna 2013. Kolmannella neljänneksellä kaukolentotoiminnan aiheuttamat lisäkustannukset olivat yhteensä 101 miljoonaa Norjan kruunua ja neljännellä neljänneksellä ne olivat 45 miljoonaa Norjan kruunua. Tämä pitää sisällään kaluston ja henkilöstön vuokrasta (wet lease) syntyneet kustannukset, polttoaineen lisäkustannukset samoin kuin matkustajille tarjotusta majoituksesta, ruuasta ja juomista syntyneet kustannukset kaukolentotoimintaan liittyneiden teknisten ja toiminnallisten ongelmien yhteydessä.

Neljäs vuosineljännes 2013
Norwegianin neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 3,8 miljardia Norjan kruunua, mikä on 22 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Tulos ennen veroja (EBT) oli -283 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuotta aiemmin oli 23 miljoonaa Norjan kruunua. Yhtiö kuljetti neljännellä vuosineljänneksellä 5,25 miljoonaa matkustajaa. Matkustajamäärä kasvoi 20 prosentilla. Vuoden lopussa tarjottujen henkilökilometrien määrä kasvoi 41 prosenttia ja käyttöaste parani yhdellä prosenttiyksiköllä.

– Kaukolentotoiminnan käynnistämisestä aiheutuneet lisäkustannukset olivat merkittävät ja ne yllättivät meidät yhdessä lentokonetoimitusten myöhästymisten ja monien teknisten kysymysten kanssa. Lisäksi tulokseen on vaikuttanut heikentynyt Norjan kruunu. Samalla on kuitenkin selvää, että liiketoimintamallimme toimii ja se vastaa strategiaamme. Kassavirta on ollut erittäin hyvä viime vuonna. Olemme leikanneet kustannuksia ja lisänneet kapasiteettia samalla, kun olemme pitäneet käyttöasteen korkeana. Tietyillä reiteillä oleva kova kilpailu vaikuttaa hintatasoon, mutta Norwegian on varautunut kilpailuun paremmin kuin koskaan aikaisemmin, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Lisätietoja oheisessa pdf-tiedostossa.

Yhteystiedot:
Frode Foss, CFO, puhelin +47 91 63 16 45
Anne-Sissel Skånvik, Chief Communications Officer, puhelin +47 97 55 43 44


Aiheet

Kategoriat


Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Oslon pörssissä noteerattu halpalentoyhtiö. Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Yhtiö operoi 413 reittiä 128 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä kaukolentoja Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Yli 20 miljoonaa matkustajaa lentää vuosittain Norwegianilla. Norwegian työllistää noin 3 500 henkilöä, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Virossa, Englannissa, Espanjassa ja Thaimaassa. Yhtiöllä on 275 sovittua toimitusta uusista lentokoneista. Norwegian on perustettu vuonna 1993 ja sen pääkonttori sijaitsee Fornebussa, Norjassa. Vuonna 2013 Norwegian palkittiin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä arvostetulla SkyTrax World Airline Awards -palkinnolla.  Norwegian tarjoaa enemmän jalkatilaa kuin monet kilpailijansa, lennonaikaisen nettiyhteyden ja sen lennot pysyvät erittäin hyvin aikataulussaan. Norwegianin laivastossa on 89 lentokonetta, jotka ovat keskimäärin vain noin 4,8 vuotta vanhoja.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com
Seuraa meitä YouTubessa
Seuraa meitä Facebookissa


Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden