Ohita
Tänne suomalaiset matkustavat jouluna – Lontoo, Malaga ja Dubai ovat Norwegianin suosituimmat kohteet

Tiedote -

Tänne suomalaiset matkustavat jouluna – Lontoo, Malaga ja Dubai ovat Norwegianin suosituimmat kohteet

Joulun ja vuodenvaihteen aika on yksi kiireisimmistä matkailusesongeista. Toiset haluavat lentää aurinkolomalle talven pimeimpään aikaan ja toisille vuodenvaiheen aika tarjoaa mahdollisuuden matkustaa tapaamaan muualla asuvia perheenjäseniä tai ystäviä.

Pohjoismaiden suurimpana lentoyhtiönä Norwegian listasi Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevät kymmenen suosituinta kohdetta joulun aikaan ja vuodenvaihteessa. Listalla ykkösenä on Lontoo, jonne on helppo piipahtaa lyhyemmäksikin aikaa. Lontoo on aina kiehtova kohde, jossa riittää mielenkiintoista tekemistä. Bonuksena tähän aikaan vuodesta ovat jo tapaninpäivänä alkavat alennusmyynnit.

– Lontoon suosiota kasvattaa myös se, että reittiverkostomme on kasvanut merkittävästi Lontoon Gatwickistä ja monet jatkavat matkaa esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Lennämme tällä hetkellä yli 30 kohteeseen Lontoon Gatwickistä ja erityisesti kaukoreiteistä on tullut hyvin suosittuja myös Helsingistä lähteville matkustajille, kertoo Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson.

Kymmenen suosituimman listan kakkosena on Malaga. Malaga on suomalaisten kestosuosikki. Monet jatkavat Malagasta ympäristön kaupunkeihin Costa del Solilla.

– Malagan ympäristössä on paljon kohteita, joissa asuu suomalaisia joko pysyvästi tai talvikuukausina. Siksi monet lentävät Malagaan tapaamaan siellä asuvia ystäviä tai sukulaisia.

Dubain vankka suosio talvikohteiden joukossa jatkuu tänäkin vuonna. Niille, jotka haluavat nauttia auringosta, Dubai on takuuvarma kohde.

– Norwegianin päivittäiset lennot Helsingistä Dubaihin tarjoavat mahdollisuuden räätälöidä jokaiselle sopivan mittainen loma. Tyylikäs Dubai tarjoaa upeita rantoja ja auringonpaistetta, joita löytyy myös kolmesta seuraavasta suosikkikohteesta eli Teneriffalta, Alicantesta ja Las Palmasista, kertoo Charlotte Holmbergh Jacobsson.

Norwegianin kymmenen suosituinta kohdetta jouluna 2017 ja vuodenvaihteessa ovat:

1. Lontoo
2. Malaga
3. Dubai
4. Teneriffa
5. Alicante
6. Las Palmas – Grand Canaria
7. Rooma
8. Barcelona
9. Pariisi
10. Budapest

– Lennot joulun ja uudenvuoden ympärillä alkavat täyttyä, mutta aina on mahdollista löytää viime hetken tarjouksia, vinkkaa Charlotte Holmbergh Jacobsson.

Aiheet

Kategoriat


Norwegian on maailman kuudenneksi suurin halpalentoyhtiö, jolla on noin 7 000 työntekijää. Yhtiö tarjoaa tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Karibialla. Norwegianin laivastossa on noin 130 lentokonetta, jotka kuljettavat noin 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Norwegianilla on yksi maailman nuorimmista lentolaivastoista, jonka keski-ikä on 3,6 vuotta.

Norwegian nimettiin vuonna 2015 lentoyhtiöksi, joka lentää polttoainetehokkaimmin ja ympäristöystävällisimmin Atlantin yli: The International Council on Clean Transportation (ICCT).

Vuosina 2015, 2016 ja 2017 matkustajat ovat valinneet Norwegianin maailman parhaaksi kaukolentoja lentäväksi halpalentoyhtiöksi arvostetussa SkyTrax World Airline Awards -äänestyksessä. Lisäksi Norwegianin on valittu viimeisenä viitenä vuotena peräkkäin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi Sky Trax -äänestyksessä.

Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden