Ohita
Lentokapteeni Ilkka Luode: Lentopelkoisia autetaan monella tavalla

Uutinen -

Lentokapteeni Ilkka Luode: Lentopelkoisia autetaan monella tavalla

Rationaalisella tasolla kaikki tietävät, että lentäminen on tilastollisesti turvallisempaa kuin autoilu, jota moni harrastaa päivittäin. Mielikuvista on kuitenkin vaikea päästä eroon, Norwegianin lentokapteeni Ilkka Luode kertoo, mitä lentopelko on ja mitä sille voi tehdä.

– Lentopelkoa ei aiheuta yksin lentäminen, vaan siihen vaikuttavat muutkin tekijät, kuten ahtaan ja korkean paikan kammo. Lentokoneen hallitsemattomuus on vaikuttava tekijä, koska matkustaja ei ohjaa lentokonetta eikä voi poistua koneesta kesken lennon, pohjustaa Luode.

Lentopelkoa on tutkittu ansainvälisissä tutkimuksissa. Lentämisen kokee epämiellyttävänä hieman vajaa kolmannes väestöstä. Kahdeksalla henkilöllä sadasta pelko saa mittasuhteet, joka estää lentämisen.

– Kuten monet fobiat, lentopelko herättää epämiellyttäviä tunteita myös lentämisestä puhuttaessa, lentokoneen nähdessään, lentokentälle mentäessä tai ilmailusta kertovaa ohjelmaa tai elokuvaa katsottaessa.

Aikaisempi dramaattinen kokemus voi aiheuttaa ahdistusta, samoin terrorismin ja turbulenssin pelko saavat monen otsalle hikihelmiä. Jos lentäminen on esimerkiksi työn takia paras tapa liikkua, moni lentopelkoinen yrittää aktiivisesti päästä eroon negatiivisista mielikuvistaan. Tarjolla on monenlaisia keinoja meditaatiosta lentopelkokurssien käymiseen.

Lennon turvallisuutta seurataan maasta taivaalle ja takaisin

Rohkaisuryyppy ei ole paras tapa lieventää pelkoa, mutta ei se kiellettyäkään ole. Tulee tosin muistaa, että korkealla lennettäessä elimistö reagoi alkoholiin herkemmin kuin maan kamaralla.

– Yritämme helpottaa lentoa jännittävien oloa monella tavalla, ja on tietenkin muistettava, että lentoyhtiöille turvallisuus on prioriteetti numero yksi.

Luode sanoo, että Norwegianin lentäjät ja matkustamohenkilökunta ovat tottuneet auttamaan lentopelosta kärsiviä. Kannattaa mainita lennolle tullessaan, jos kärsii pelosta. Näin lentoemännät ja stuertit osaavat ottaa asian huomioon ja kertovat esimerkiksi, mistä erilaiset lennonaikaiset äänet syntyvät.

– Norwegianin lennoilla on myös koneeseen tultaessa ohjaamon ovi auki niin, että halutessaan pelkäävä matkustaja voi käydä tervehtimässä kapteenia ja perämiestä. Tutustuminen voi helpottaa oloa. 

Turvallisuuden paras vakuus on pitkä ja yhteen hitsattu ketju, joka varmistaa turvallisuuden turvatarkastuksista ja lähtöselvityksestä koneen tarkastukseen ja huoltoon. Lennoille on lentosuunnitelma ja pilotit ovat jatkuvasti yhteydessä lennonjohtoon, joka varoittaa mahdollisista säähaitoista tai lumisista laskeutumiskentistä.

Lennon aikana käytettävät järjestelmät ovat luotettavia ja varmistavat, että kone on reitillä ja lento sujuu kuten pitääkin. Mittarit hälyttävät, jos jotakin poikkeavaa tapahtuu. Lentokapteenit saavat jälkikäteen sähköpostiinsa kyselyn, jos jotain poikkeavaa on tapahtunut, eli seurantaa on vielä lennon jälkeen.

Luoteen mukaan turbulenssi ja ukkonen pelottavat eniten. Näistä kuulutetaan aina ja nykyiset koneet ovat rakenteeltaan ja materiaaleiltaan niin kehittyneitä, että suurikaan turbulenssi ei aiheuta niille vaikeuksia.

– Vinkkinä kehottaisin ajattelemaan faktoja, ei mielikuvia. Lentäjät ja muu lentohenkilökunta ovat rautaisia ammattilaisia ja ylpeitä työstään. Ja eihän kukaan viettäisi työaikaansa ilmassa, jos se todella olisi vaarallista, Luode summaa.

Yhteystiedot:

Viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson

puh: +46 709 89 05 18

Jukka Aarnio, Norwegian lehdistöyhdyshenkilö Suomessa

Puh: +35 89 315 854 48

 

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Mira Linnamaa

Mira Linnamaa

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Finland +358408625675
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden