Ohita
930 000 matkustajaa lensi Norwegianilla joulukuussa

Tiedote -

930 000 matkustajaa lensi Norwegianilla joulukuussa

Norwegianin kuukausittaiset liikennetiedot osoittavat, että yli 930 000 matkustajaa lensi Norwegianilla joulukuussa. Luvussa on merkittävä kasvu verrattuna vastaavaan kuukauteen vuonna 2020, vaikka joulukuuhun vaikutti voimakkaasti hallituksen määräämät toimenpiteet ja rajoitukset.

Joulun ja uudenvuoden lennot operoitiin suunnitellusti kapasiteetilla, joka huomioi tartuntatilanteen ja hallituksen asettamien rajoitusten aiheuttaman kysynnän laskun.

– Olen iloinen, että olemme tasapainottaneet tehokkaasti reittiverkostomme suunnittelun ja toteutuksen sekä tuotannon joulukuussa. Tämä puolestaan merkitsi, että matkustajat saattoivat varata ja matkustaa Norwegianilla luottavaisin mielin lomakauden aikana tapaamaan perheitään ja ystäviään. Huomioimme alhaisemman kysynnän aikatauluissamme joulun ja uudenvuoden viikonloppuina, joten voin ilokseni todeta, että myös joulukuun käyttöasteet olivat hyviä. Omikronviruksen leviäminen sekä siitä seuranneet toimenpiteet ja rajoitukset Pohjoismaissa ja muualla ovat vaikuttaneet yleiseen kysyntään, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Geir Karlsen.

Norwegian kuljetti joulukuussa 931 917 matkustajaa, kun joulukuussa 2020 matkustajia oli 129 664. Käyttöaste oli 71,3 prosenttia.

– Norwegian nimettiin hiljattain täsmällisimmäksi pohjoismaiseksi lentoyhtiöksi ja Euroopan kolmanneksi täsmällisimmäksi lentoyhtiöksi. Huolimatta siitä, että meillä on haastava vuosi takana, olen ylpeä, että olemme onnistuneet tarjoamaan korkealaatuisen tuotteen, jatkaa Geir Karlsen.

Joulukuussa Norwegianilla oli käytössään keskimäärin 48 lentokonetta ja yhtiö operoi 99,6 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista. Täsmällisyys oli 83,8 prosenttia.

Lisätietoja liitteen liikennetietoraportista.

Aiheet


Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran. Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Seuraa Norwegiania: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja YouTube.

Yhteyshenkilö/-t

Andreas Hjørnholm

Andreas Hjørnholm

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Communications and Public Affairs Nordics +45 2657 0767
Press office – vain median yhteydenotot

Press office – vain median yhteydenotot

Lehdistön yhteyshenkilö +47 815 11 816 Asiakaspalvelu +358 (0) 9231 01 600

Norwegian

Norwegian perustettiin vuonna 1993, mutta halpalentoyhtiötoiminnan se aloitti Boeing 737 -kalustolla vuonna 2002. Niistä päivistä lähtien meidän missiomme on ollut tarjota kohtuuhintaisia matkoja kaikille ja mahdollistaa viisaat valinnat, eli hyvän rahanvastineen sekä runsaan valinnanvaran.

Skytrax on valinnut Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kuutena vuonna peräkkäin. Lisäksi yhtiön kanta-asiakasohjelma, Norwegian Reward, on valittu Freddie Awardsissa parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi Euroopassa/Afrikassa neljänä vuotena peräkkäin. Norwegianin tuotteet, palvelut ja innovaatiot ovat voittaneet yli 55 palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Vuonna 2019 Norwegian oli ensimmäinen lentoyhtiö, joka allekirjoitti YK:n ilmasto-ohjelman, ja yhtiö sitoutui siten tulemaan ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Norwegian operoi lyhyen matkan reittejä Pohjoismaissa sekä tärkeimpiin Euroopan kohteisiin – tarjoten erinomaista laatua kohtuuhinnoilla.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian
P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden