Ohita

Aiheet: Kuljetus

  • Norwegian tilaa kolme uutta Dreamliner 787-9 -konetta

    Norwegian on sopinut kolmen uuden kaukoreiteille tarkoitetun Boeing 787-9 Dreamlinerin tilauksesta. Kaksi koneista toimitetaan yhtiölle vuonna 2016 ja kolmas vuonna 2017. Kyseessä on uusi, tänä vuonna kaupalliseen käyttöön otettu Dreamlinerin malli, joka on entistäkin ympäristöystävällisempi ja aiempaa mallia suurempi.

  • Norwegianin matkustajamäärä kasvoi 25 prosentilla maaliskuussa

    Norwegian lennätti yli 1,8 miljoonaa matkustajaa maaliskuussa 2014. Kasvua viime vuoden maaliskuuhun verrattuna on 25 prosenttia. Tarjottujen henkilökilometrien määrä kasvoi 51 prosenttia, mikä on absoluuttisena lukuna kautta aikojen Norwegianin suurin kapasiteetin kasvu yhden kuukauden aikana.

  • Norwegian avasi tukikohdan Barcelonassa

    Norwegian ja Espanjan viranomaiset iloitsevat uuden matkustamohenkilökunnan tukikohdan avaamisesta Barcelonassa. Kuudes tukikohta Espanjassa on tärkeä Norwegianin kansainväliselle laajentumiselle ja strategisesti merkittävä yhtiön tulevaisuuden kaukolentosuunnitelmille. Uuden tukikohdan avaamisen myötä Norwegianilla on joka päivä suora lento Helsingin ja Barcelonan välillä.