Ohita

Aiheet: Media, viestintä

  • Norwegianin kapasiteetti kasvoi merkittävästi ja käyttöaste oli ennätyskorkea toisella vuosineljänneksellä

    Norwegian (NAS) julkisti tänään vuoden 2014 toisen vuosineljänneksen nettotuloksekseen 128 miljoonaa Norjan kruunua. Vuosineljännekselle oli tyypillistä voimakas kasvu ja ennätyskorkea käyttöaste. Tulokseen vaikutti kertaluonteisesti heikko Norjan kruunu ja korkea öljyn hinta. Ammattiliitto Paratin lakko aiemmin tänä vuonna aiheutti Norwegianille 100 miljoonan Norjan kruunun tulojen menetyksen.

  • Norwegian valittiin jo toistamiseen Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi

    Jo toisena peräkkäisenä vuonna Norwegian on valittu Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi. Tunnustuksen myönsi arvostettu SkyTrax World Airline Awards, jota pidetään ilmailualan arvostetuimpana. Valinta perustuu matkustajien antamiin arvioihin yli 200 lentoyhtiöstä maailmanlaajuisesti. Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos vastaanotti palkinnon tänään Farnborough Air Show’ssa Englannissa.

  • Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkuu: lennot Lontoon Gatwickin kentältä Yhdysvaltoihin käynnistyivät

    Norwegian juhlii tällä viikolla kaikkien aikojen ensimmäisiä lentojaan Lontoon Gatwickin kentältä Yhdysvaltoihin. Keskiviikkona lähti Norwegianin ensimmäinen lento Gatwickista Los Angelesiin ja tänä iltana nousi ilmaan yhtiön ensimmäinen lento Lontoosta New Yorkiin. Perjantaina iltapäivällä on vuorossa avajaislento Gatwickistä Fort Lauderdaleen. Kaikki avajaislennot ovat lähes loppuunmyytyjä.

  • Norwegianilla jo viisi miljoonaa matkustajaa Suomessa

    Norwegian juhli tänään Helsinki-Vantaan lentoasemalla viiden miljoonan matkustajan merkkipaalun ylittymistä Suomessa. Yhtiö aloitti lennot Helsingistä vuonna 2010 ja on sen jälkeen avannut säännöllisesti uusia reittejä. Tällä hetkellä Norwegian operoi 37 reittiä Suomesta.

  • Norwegianilla hyvä matkustajamäärän kasvu ja korkea täsmällisyys toukokuussa

    Norwegian lennätti yli 2,1 miljoonaa matkustajaa toukokuussa 2014. Kasvua viime vuoden toukokuuhun verrattuna oli 12 prosenttia. Käyttöaste oli 77 prosenttia. Ammattiliitto Paratin lakonuhka vaikutti yhtiön liikevaihtoon, sillä osa asiakkaista Norjassa ja Tanskassa jätti lennot varaamatta lakonuhan vuoksi.

  • Norwegianin uusi tukikohta Madridissa avattiin tänään

    Norjan ja Espanjan viranomaiset vihkivät tänään käyttöön Norwegianin uusimman Espanjan tukikohdan. Tukikohta Espanjan pääkaupungissa Madridissa on Norwegianille strategisesti tärkeä sekä Espanjan markkinoiden että yhtiön kansainvälisen laajentumisen kannalta.

  • Norwegian avasi tukikohdan Barcelonassa

    Norwegian ja Espanjan viranomaiset iloitsevat uuden matkustamohenkilökunnan tukikohdan avaamisesta Barcelonassa. Kuudes tukikohta Espanjassa on tärkeä Norwegianin kansainväliselle laajentumiselle ja strategisesti merkittävä yhtiön tulevaisuuden kaukolentosuunnitelmille. Uuden tukikohdan avaamisen myötä Norwegianilla on joka päivä suora lento Helsingin ja Barcelonan välillä.