Norwegianin pyrstösankarit saavat uuden ulkoasun
Norwegian viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Osana juhlallisuuksia lentokoneiden pyrstöjä koristavat pyrstösankarit saavat uuden ilmeen.
Norwegian viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Osana juhlallisuuksia lentokoneiden pyrstöjä koristavat pyrstösankarit saavat uuden ilmeen.
Norwegian ja Widerøe allekirjoittivat tänään aiesopimuksen, jonka mukaan nämä kaksi lentoyhtiötä tulevat tekemään läheistä yhteistyötä useilla alueilla tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa muiden hankkeiden ohella, että nämä kaksi lentoyhtiötä tulevat tekemään yhteistyötä lippujen myynnissä, mikä mahdollistaa matkustajille saumattoman matkustamisen molempien lentoyhtiöiden reittiverkostossa yhtiöiden
Norwegianin matkustajamäärä oli kesäkuussa korkein pandemian puhkeamisen jälkeen
Toukokuussa Norwegian ja Boeing kertoivat periaatesopimuksesta 50 Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen ostamiseksi ja 30 lentokoneen optiosta. Norwegian kertoo nyt, että sopimukseen liittyneet erilaiset ehdot ovat täyttyneet. Tämän jälkeen Norwegian arvioi, että se kirjaa noin 2 miljardin Norjan kruunun nettovoiton vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä. Lisäksi Boeing ja Norwegian ovat jättäneet sovin
Norwegianin toukokuun liikennetiedot osoittavat, että yhtiöllä oli 1,6 miljoonaa matkustajaa. Siinä on kasvua noin 16 prosenttia verrattuna edelliseen kuukauteen.
– Vilkkaiden kesäkuukausien lähestyessä jatkamme tuotannon lisäämistä suunnitellusti, jotta voimme vastata kysyntään. Tiettyjen lentoasemien kapasiteettirajoitteista huolimatta onnistumme lentämään lähes sata prosenttia 400 päivi
Norwegian Air Shuttle ASA on tehnyt Boeingin kanssa periaatesopimuksen, jossa se sitoutuu uudelleen ostamaan 50 Boeing 737 MAX 8 -lentokonetta. Sopimuksessa on myös optiot 30 lisäkoneesta. 50 koneen toimitus tulee olemaan vuosina 2025–2028 siten, että aikataulu vastaa läheisesti nykyisten lentokoneiden leasing-sopimusten päättymistä. Tämä johtaa yhtiön nykyisen laivaston rajalliseen nettokasv
Norwegian raportoi tänään vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa. Perinteisesti heikoimman vuosineljänneksen 849 miljoonan Norjan kruunun liiketappioon (EBIT) vaikuttivat myös omikronvirus ja sota Ukrainassa.
Norwegianin huhtikuun liikennetietojen mukaan 1,4 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla huhtikuussa. Se on noin 50 prosenttia enemmän kuin kuukautta aiemmin.
– 1,4 miljoonaa matkustajaa valitsi huhtikuussa Norwegianin lennot. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin kaksi kuukautta sitten ja olen iloinen, että lentomatkailu kasvaa edelleen. Olemme lisänneet kapasiteettiamme merkittävästi lyhyen aj
Norwegian avaa jälleen uuden reitin Helsinki-Vantaan lentoasemalta, kun lennot Helsingistä Kööpenhaminaan alkavat uudelleen toukokuun alussa. Yhtiöllä on ilo kertoa, että se palvelee matkustajiaan taas suorilla lennoilla Helsinki-Vantaan lentoasemalta kaikkiin Skandinavian pääkaupunkeihin – Tukholmaan, Osloon ja Kööpenhaminaan.
Norwegian on vaiheittain viime kesästä lähtien kasvattanut reittiverkostoaan Suomesta. Yhtiö jatkaa uusien reittien avaamista kevään aikana ja kesään mennessä Norwegian lentää Helsinki-Vantaalta 27 kohteeseen Suomessa ja muualla Euroopassa.
Norwegianin maaliskuun liikennetiedot osoittavat positiivisen kehityksen, jonka mukaan matkustajamäärä kasvoi ja käyttöaste oli yli 80 prosenttia. Yhtiö on viime aikoina avannut uudelleen useita tukikohtia ja suoria reittejä Euroopassa. Kapasiteetin kasvu jatkuu kesään saakka.
Norwegianilla on ilo kertoa, että yhtiö poistaa väliaikaisen vaatimuksen kasvomaskien käytöstä kaikilla lennoilla maanantaista 4. huhtikuuta alkaen. Päätöksen tekee mahdolliseksi helpottaneet rajoitukset ja tautitilanne eri puolilla Eurooppaa.
Yhtiö on seurannut tilannetta Euroopassa ja päättänyt poistaa pakollisen kasvomaskien käytön lennoilla kaikkiin kohteisiin. Pakollinen vaatimus kasvoma