Norwegian kuljetti 1,9 miljoonaa matkustajaa syyskuussa – liikematkustajat palaavat
Syyskuussa Norwegianilla oli 1,9 miljoonaa matkustajaa ja yhtiö saavutti yli 85 prosentin käyttöasteen.
Syyskuussa Norwegianilla oli 1,9 miljoonaa matkustajaa ja yhtiö saavutti yli 85 prosentin käyttöasteen.
Lontoo, Etelä-Espanja ja Kroatia houkuttelevat tänä syksynä eniten suomalaisia. Tässä Norwegianin top 5 -lista suomalaisten suosituimmista matkakohteista tänä syyskautena.
– Suunta on selvästi kohti Euroopan rantoja ja kaupunkeja. Kun lämpötilat laskevat kotona, monet ihmiset haluavat lähteä matkoille. Norwegianin syys- ja talviohjelmaan sisältyy laaja valikoima reittejä suoraan Euroopan mielen
Norwegian on toiminut tänä vuonna 12 vuotta Suomessa. Tuona aikana yhtiö on kuljettanut jo 20 miljoonaa matkustajaa Suomesta lähtevillä lennoillaan. Matkustaja numero 20 miljoonaa palkittiin tänään Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Norwegianin vuoden 2023 kesäaikataulun keskeiset elementit ovat vahva keskittyminen pohjoismaisiin markkinoihin ja parannettu tarjonta suosittuihin kaupunki- ja rantakohteisiin eri puolille Eurooppaa. Osana maaliskuusta lokakuuhun 2023 ulottuvaa ohjelmaa Norwegian on aloittanut 239 reitin myynnin.
– Meillä on ilo esitellä tulevan kesäkauden lentoaikataulumme. Uusi aikataulu vahvistaa osaltaan
Kesälomien viimeisinä viikkoina Norwegian lensi kohteisiinsa kaksi miljoonaa matkustajaa. Lentojen säännöllisyys oli lähes 100 prosenttia ja käyttöaste lähellä 86 prosenttia.
Norwegian juhlii tänään 20-vuotisjuhlaansa, kun yhtiön ensimmäisestä lennosta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Yli 300 miljoonaa matkustajaa on matkustanut Norwegianilla vuoden 2002 jälkeen.
Syyskuun 1. päivä klo 14.00 vuonna 2002 kaikkien aikojen ensimmäinen Norwegianin Boeing 737 -lento nousi ilmaan Oslosta Bergeniin. Se oli alku uuden lentoyhtiön syntymiseksi. Viimeisen 20 vuoden aikana Norwegian
Norwegian raportoi tänään vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen ja ensimmäisen puolivuotiskauden tuloksensa. Sille ominaista oli lentomatkustamisen kysynnän kasvu, korkeampi polttoaineen hinta ja lentokonetilauksista saatu hyöty. Luvut osoittavat Norwegianin kyvyn kasvattaa kapasiteettia kiireiselle kesän matkustuskaudelle ja tarjota vankka toiminnallinen suorituskyky. Euroopan lentokenttien kapasi
Norwegianilla oli yli 2,2 miljoonaa matkustajaa heinäkuussa, mikä on korkein määrä matkustajia pandemian puhkeamisen jälkeen. Norwegian liikennöi 99,7 prosenttia aikataulun mukaisista lennoistaan ja käyttöaste oli lähes 95 prosenttia, mikä on korkein käyttöaste moniin vuosiin.
Norwegian viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Osana juhlallisuuksia lentokoneiden pyrstöjä koristavat pyrstösankarit saavat uuden ilmeen.
Norwegian ja Widerøe allekirjoittivat tänään aiesopimuksen, jonka mukaan nämä kaksi lentoyhtiötä tulevat tekemään läheistä yhteistyötä useilla alueilla tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa muiden hankkeiden ohella, että nämä kaksi lentoyhtiötä tulevat tekemään yhteistyötä lippujen myynnissä, mikä mahdollistaa matkustajille saumattoman matkustamisen molempien lentoyhtiöiden reittiverkostossa yhtiöiden
Norwegianin matkustajamäärä oli kesäkuussa korkein pandemian puhkeamisen jälkeen
Toukokuussa Norwegian ja Boeing kertoivat periaatesopimuksesta 50 Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen ostamiseksi ja 30 lentokoneen optiosta. Norwegian kertoo nyt, että sopimukseen liittyneet erilaiset ehdot ovat täyttyneet. Tämän jälkeen Norwegian arvioi, että se kirjaa noin 2 miljardin Norjan kruunun nettovoiton vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä. Lisäksi Boeing ja Norwegian ovat jättäneet sovin