Ohita

Uutisarkisto

Norwegianin osakkuus OSM Aviationissa johtaa tiiviimpään globaaliin yhteistyöhön

Norwegian Air Resources Holding (NARH) ja OSM Aviation ovat allekirjoittaneet sopimuksen, joka koskee tiiviimpää yhteistyötä lentäjien ja matkustamohenkilökunnan palkkaamisessa, koulutuksessa ja hallinnoinnissa. Nyt NARH ostaa 50 prosenttia OSM Aviationin osakkeista. Yhteistyö turvaa työpaikkoja ja tarjoaa hyviä uramahdollisuuksia Norwegian-perheessä, kun yhtiö laajenee kansainvälisesti.

Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkui lokakuussa ja liikenne Pohjoismaissa pysyi vakaana

Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkui lokakuussa ja liikenne Pohjoismaissa pysyi vakaana

Norwegianin lokakuun liikenneluvuissa näkyy jo viime kuukausina nähtävissä ollut kansainvälinen kasvu, erityisesti kaukoliikenteessä. Pohjoismaissa kehitys on tasaista. Käyttöaste pysyi vakaana ja oli 88 prosenttia lokakuussa, kasvua 6,2 prosenttiyksikköä verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Norwegian kuljetti noin 2,4 miljoonaa matkustajaa lokakuussa, kasvua kuusi prosenttia.

Norwegian yli nelinkertaistaa nykyisen kaukolentolaivastonsa ja tilaa 19 uutta Dreamlineria

Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja kasvattaa kaukolentolaivastoaan 19 uudella Boeing 787-9 Dreamlinerilla. Tämä on suurin yksittäinen 787-9 Dreamliner -tilaus Euroopassa. Norwegianille tämä tarkoittaa, että nykyinen kaukolentolaivasto yli nelinkertaistuu 38 koneeseen seuraavien viiden vuoden aikana. Uusien koneiden myötä Norwegian lanseeraa useita uusia kaukoreittejä tulevina vuosina.

Norwegianilla vahva tulosparannus ja ennätyskorkea käyttöaste kolmannella vuosineljänneksellä

Norwegianilla vahva tulosparannus ja ennätyskorkea käyttöaste kolmannella vuosineljänneksellä

Norwegianin tänään julkistaman vuoden 2015 kolmannen vuosineljänneksen tulos ennen veroja (EBT) oli 1,1 miljardia Norjan kruunua. Tulosparannus on merkittävä verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna. Yhtiön kaukolentotoiminta ja kansainväliset reitit vaikuttivat tulokseen positiivisesti. Käyttöaste oli korkeampi kuin koskaan aikaisemmin, ennätykselliset 91 prosenttia.

Näytä lisää

Norwegian

Norwegian-konserni on Pohjoismaiden johtava ilmailualan yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Fornebussa Oslon ulkopuolella. Yhtiöllä on yli 8 200 työntekijää ja se omistaa kaksi merkittävää lentoyhtiötä Pohjoismaissa, jotka ovat Norwegian Air Shuttle ja Widerøe’s Flyveselskap. Norwegian osti Widerøen vuonna 2024. Tavoitteena on helpottaa saumatonta lentomatkustamista molempien lentoyhtiöiden verkostoissa.

Norwegian Air Shuttle on suurin norjalainen lentoyhtiö, jolla on noin 4 700 työntekijää. Yhtiö tarjoaa laajan reittiverkoston Pohjoismaiden ja tärkeimpien eurooppalaisten kohteiden välillä. Vuonna 2023 Norwegian kuljetti yli 20 miljoonaa matkustajaa ja ylläpiti 87 Boeing 737-800- ja Boeing 737 MAX 8 -lentokoneen laivastoa.

Widerøe’s Flyveselskap on Norjan vanhin lentoyhtiö ja suurin alueellinen lentoyhtiö Pohjoismaissa. Widerøella on yli 3 500 työntekijää. Pääasiassa Norjan maaseudulla sijaitsevilla lyhyen kiitotien lentoasemilla toimiva Widerøe lentää useita valtion sopimusreittejä (julkisen palvelun velvoitteen reittejä) sen oman kaupallisen lentoverkoston lisäksi. Vuonna 2023 lentoyhtiöllä oli 3,3 miljoonaa matkustajaa ja 49 lentokoneen laivasto, jossa oli 45 Bombardier Dash 8 -konetta ja kolme Embraer E190-E2 -konetta. Widerøe Ground Handling tarjoaa maahuolintapalveluja 41 lentoasemalla Norjassa.

Norwegian-konsernin keskeinen painopistealue on kestävyys ja yhtiö on sitoutunut vähentämään merkittävästi toimintojensa hiilidioksidipäästöjä. Lukuisista aloitteista merkittävin on investointi fossiilivapaan lentopolttoaineen (SAF) tuotantoon ja käyttöön. Norwegian pyrkii olemaan kestävä valinta matkustajilleen. Yhtiö osallistuu aktiivisesti ilmailualan muutokseen.

Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Norwegian

P.O Box 242
190 47 Stockholm
Sweden