Ohita

Uutisarkisto

  • Norwegian raportoi vahvasta tuloksesta vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä

    Norwegian raportoi vahvasta tuloksesta vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä

    Norwegianin liikevoitto (EBIT) oli 651 miljoonaa Norjan kruunua toisella vuosineljänneksellä. Siihen vaikutti vahva toiminnallinen suorituskyky kesän kiireisen matkailukauden alussa. Lisäksi Norwegianin ja Strawberryn uusi kanta-asiakasyhtiö ilmoitti tänään, että Avida on valittu yhtiön pääasialliseksi rahoituskumppaniksi.

  • Norwegianilla oli historiallisen vahva heinäkuu

    Norwegianilla oli historiallisen vahva heinäkuu

    Heinäkuussa Norwegianilla oli 2,3 miljoonaa matkustajaa. Käyttöaste oli 92,4 prosenttia. Kapasiteetti oli kuluvan vuoden huipussa ja 12 prosenttia korkeampi kuin viime vuoden heinäkuussa. Matkustusintoisten pohjoismaisten matkustajien suuri kysyntä koko kuukauden ajan vaikutti siihen, että heinäkuu oli Norwegianille historiallisen vahva.

  • Kutsu tiedotustilaisuuteen

    Kutsu tiedotustilaisuuteen

    Tänään julkaistuun tiedotteeseen liittyen tiedotusvälineet ovat tervetulleita tapaamaan Norwegianin hallituksen puheenjohtajaa Svein Harald Øygardia, Norwegianin konsernijohtajaa Geir Karlsenia ja Widerøen konsernijohtajaa Stein Nilseniä Norwegianin pääkonttoriin Oslossa tänään klo 10.00 (klo 11.00 Suomen aikaa).

  • Norwegian julkistaa sopimuksen Widerøen ostosta

    Norwegian julkistaa sopimuksen Widerøen ostosta

    Norwegian on tehnyt WF Holding AS:n kanssa sopimuksen Norjan suurimman alueellisen lentoyhtiön, Widerøen ostosta. Sopimus tarjoaa asiakkaille laajemman reittiverkoston ja enemmän valinnanmahdollisuuksia. Se edistää myös paikallisten työpaikkojen turvaamista Norjassa. Widerøe jatkaa erillisenä yhtiönä omalla brändillään, organisaatiollaan ja pääkonttorillaan Bodøssa Pohjois-Norjassa.

  • Tänne suomalaiset matkustavat tänä kesänä

    Tänne suomalaiset matkustavat tänä kesänä

    Kesä on täällä ja se tarkoittaa, että monet haluavat matkustaa ulkomaille ja tutustua kaikkeen, mitä Euroopassa on tarjolla. Norwegian on koonnut listan suomalaisten matkailijoiden kymmenestä suosituimmasta ulkomaankohteesta kesällä 2023. Listan kärjessä ovat Malaga, Alicante ja Lontoo. Seuraavina listalta löytyvät Split, Barcelona, Nizza, Hania, Palma, Dubrovnik ja Ateena.

  • Vasemmalta: Strawberryn perustaja ja omistaja Petter Stordalen ja Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen

    Norwegian ja Strawberry perustavat yhteisen “valuutan” kanta-asiakasohjelmille

    Norwegian ja Strawberry, entinen Nordic Choice Hotels, perustavat yhteisen yhtiön, joka antaa eri kanta-asiakasohjelmissa oleville jäsenille merkittävästi enemmän valinnanmahdollisuuksia kuin heillä tällä hetkellä on. Yhtiö tulee luomaan yhteisen asiakasetuvaluutan ja alustan, jolla jäsenet voivat ansaita ja käyttää pisteitä eri ohjelmista.

  • Kutsu tiedotustilaisuuteen

    Kutsu tiedotustilaisuuteen

    Tämän päivän pörssitiedotteen julkaisemisen yhteydessä järjestämme tiedotustilaisuuden.
    Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen ja Strawberryn perustaja ja omistaja Petter A. Stordalen esittelevät uutisen ja ovat median käytettävissä haastatteluihin.
    Tiedotustilaisuus lähetetään myös suorana lähetyksenä ja siihen voi osallistua tämän linkin kautta.
    Milloin: tiistai 27.6.2023 klo 10.00

  • Norwegian vastasi korkeaan lomamatkojen kysyntään toukokuussa

    Norwegian vastasi korkeaan lomamatkojen kysyntään toukokuussa

    Norwegianilla oli 1,9 miljoonaa matkustajaa ja 84 prosentin käyttöaste toukokuussa. Suosittuihin lomakohteisiin suuntautuvilla reiteillä käyttöaste oli 90 prosenttia. Lentoyhtiö on valmistautunut hyvin ottamaan matkustajat vastaan odotettavissa olevalla vilkkaalla kesälomakaudella.

  • Lofootit 

    Edullinen kesäloma naapurimaassamme Norjassa

    Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella, mutta aiempaa heikompi Norjan kruunu tekee suomalaisten matkailusta Norjassa halvempaa kuin ennen. Norja tarjoaa hämmästyttäviä luontoelämyksiä, ja sitä pidetään yhtenä kauneimmista maista maailmassa. Lue Norwegianin vinkit, mitä naapurimaassamme Norjassa voi nähdä ja kokea tänä kesänä.

  • Norwegian rajaa matalasesongin tappion – valmistautuu historiallisen vahvaan kesään

    Norwegian rajaa matalasesongin tappion – valmistautuu historiallisen vahvaan kesään

    Norwegian on raportoinut vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa. Luvut osoittavat Norwegianin kyvyn vähentää kapasiteettia hiljaisempana talvikautena ennen kapasiteetin nostoa kesäohjelman alussa vuosineljänneksen lopulla. Vahva varaustilanne jatkuu rohkaisevana. Norwegian valmistautuu kesään, jonka odotetaan olevan yksi kaikkien aikojen vahvimmista kesistä.

  • Norwegianin kesäohjelman aloitus on vahva

    Norwegianin kesäohjelman aloitus on vahva

    Norwegianilla oli 1,7 miljoonaa matkustajaa ja 83 prosentin käyttöaste huhtikuussa. Vahva varauskehitys jatkuu, kun lentoyhtiö valmistautuu kiireiseen kevät- ja kesäkauteen. Lentoyhtiö odottaa kesästä yhtä historiallisesti vahvimmista kesistään.

Näytä lisää