Norwegian tarjoaa ensimmäisenä Euroopassa VOD-palvelun
Norwegianin WiFi-palvelu laajenee entisestään. Norwegian on ensimmäinen lentoyhtiö Euroopassa, joka tarjoaa lennoillaan video-on-demand -palvelun.
Norwegianin WiFi-palvelu laajenee entisestään. Norwegian on ensimmäinen lentoyhtiö Euroopassa, joka tarjoaa lennoillaan video-on-demand -palvelun.
Norwegian antoi suomalaiselle kulttuurin ja naisaatteen edelläkävijälle Minna Canthille näköalapaikan uudessa Boeing 737-800 -koneessaan.
Norwegian (NAS) julkisti tänään neljännen vuosineljänneksen ja koko vuoden 2012 tuloksen. Yhtiön raportoima tulos ennen veroja on 623 miljoonaa Norjan kruunua, mikä on 457 miljoonaa kruunua enemmän edelliseen vuoteen verrattuna.
Norwegian (NAS) kuljetti tammikuussa yli 1,2 miljoonaa matkustajaa. Kyseessä on 9 prosentin kasvu viime vuoden tammikuuhun verrattuna.
Lentoyhtiö Norwegian ja OK-Matkat ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Tänään julkistetun sopimuksen mukaan Norwegian lennättää kesäsesongin 2013 aikana OK-Matkojen pohjoismaisia asiakkaita tuttuihin Välimeren kohteisiin sekä mielenkiintoisiin Euroopan kaupunkeihin.
Norwegian voitti useita reittitilauksia valtion yhteishankintayksikkö Hansel Oy:n järjestämässä kilpailutuksessa.
Norwegian (NAS) julkisti tänään joulukuun sekä koko vuoden 2012 matkustajaluvut. Norwegianilla matkusti vuoden aikana yhteensä 17,7 miljoonaa henkilöä, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.
Norwegian panostaa jatkuvasti Suomen markkinoille ja avaa kesäsesonkina 2013 seitsemän uutta suoraa reittiä Helsingistä.
Norwegian aloittaa suorat lennot Oulusta Alicanteen 1.4.2013. Alicante on eräs Espanjan suosituimmista loma- ja rantakohteista. 300 aurinkoista päivää vuodessa takaa, että varpaita ei palele. Paras ajankohta matkalle on tosin keväällä tai syksyllä, sillä keskikesä on Alicantessa todella paahteinen.
Norwegian aloittaa suorat lennot Oulusta Espanjan Alicanteen 1.4.2013. Meno Alicanteen on joka tiistai ja paluu Ouluun joka maanantai. Liput ovat parhaillaan myynnissä.
Norwegianin (NAS) matkustajamäärä jatkoi kasvuaan marraskuussa. Kasvua oli 12 prosenttia verrattuna viime vuoden marraskuuhun.
Norwegianin (NAS) matkustajamäärä jatkoi kasvuaan marraskuussa. Kasvua oli 12 prosenttia verrattuna viime vuoden marraskuuhun.
Norwegian on aloittanut lipunmyynnin pitkän matkan lennoilleen Oslosta ja Tukholmasta New Yorkiin ja Bangkokiin.
Norwegian on ensimmäisenä lentoyhtiönä alkanut purkaa ja lastata matkustajia Helsinki-Vantaan ja Oulun lentoasemilla myös lähtöportille matkustajasiltojen päähän tulevien koneiden takaosasta.
Norwegianin (NAS) matkustajamäärä jatkoi kasvuaan lokakuussa ja oli 9 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan.
Norwegian (NAS) julkisti tänään kolmannen vuosineljänneksen ennen veroja lasketun tuloksen. Tulos oli 900 miljoonaa Norjan kruunua, mikä on 187 miljoonaa kruunua parempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Uudet lentokoneet ovat säästäneet yhtiölle 28 miljoonan Norjan kruunun edestä polttoainetta, kun vertailukohtana on vuoden 2011 kolmas neljännes.
Norwegian Air Shuttle perustaa uuden solmukohdan Lontoon Gatwickin lentokentälle keväällä 2013. Yhtiö avaa uuden solmukohdan myös Espanjan Alicanteen. Norwegian tulee tarjoamaan lentoja Lontoosta useisiin Välimeren kohteisiin sekä Pohjoismaihin. Uusi solmukohta Englannissa auttaa Norwegiania kilpailussa aasialaisten ja eurooppalaisten pitkien matkojen lentojen tarjoajien kanssa.
Norwegianin (NAS) matkustajamäärä jatkoi kasvuaan syyskuussa. Yhtiö kuljetti 11 prosenttia enemmän matkustajia kuin viime vuonna samaan aikaan. Vaikka Norwegianin kapasiteetti kasvoi 21 prosenttia, oli käyttöaste silti vahva, 80 prosenttia.
Uuden reitin liikennöinti alkaa 5.1.2013. Reittiä lennetään lauantaisin aina 6.4. saakka.
Norwegianin (NAS) matkustajamäärä jatkoi kasvuaan elokuussa. Yhtiön lentoja käytti yli 1,7 miljoonaa matkustajaa, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin elokuussa 2011. Myös käyttöaste oli korkea. Sen sijaan Norwegianin lentojen toteutuminen aikataulun mukaisesti kärsi Norjan ilmailuviraston Avinorin riittämättömästä lennonvalvojamäärästä.