Ohita

Aiheet: Matkailu

  • Norwegian ja UNICEF lentävät hätäapua Syyrian pakolaisille

    Norwegian ja Norjan UNICEF lähettävät täyteen lastatun lentokoneen hätäapua ja koulutarvikkeita Jordaniassa pakolaisleireillä asuville syyrialaislapsille. Marraskuussa Oslosta lennettävä Norwegianin UNICEF-kone lentää Ammaniin Jordaniaan, joka on vain muutaman tunnin ajomatkan päässä yhdestä suurimmista syyrialaisten pakolaisleireistä.

  • Norwegian valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi toisena peräkkäisenä vuotena

    Norwegian on voittanut kaksi palkintoa arvostetussa Passenger Choice Awards -palkintojenjakotilaisuudessa eilisiltana Oregonissa Yhdysvalloissa. Norwegian valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi toisena vuonna peräkkäin ja yhtiö palkittiin myös parhaasta matkustamolehdestä. Norwegian on palkittu vuonna 2015 useilla palkinnoilla, joissa asiakkaat ovat antaneet äänensä yhtiölle.

  • Norwegian sai jälleen kansainvälisen tunnustuksen: Euroopan paras halpalentoyhtiö

    Norwegian on palkittu World Travel Awardsin Europe’s Leading Low-Cost Airline 2015 -tunnustuksella. Arvostettu palkinto jaettiin eilen illalla Sardiniassa – Tämä merkitsee meille todella paljon. Kiitos sitoutuneiden ja upeiden työntekijöidemme. Heidän ansiostaan olemme saaneet tämän tunnustuksen, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

  • Norwegianin kaukolentolaivasto kasvaa kahdella uudella Dreamlinerilla

    Norwegian on allekirjoittanut sopimuksen kahden uuden Boeing 787-9 Dreamlinerin tilauksesta uusille kaukoreiteille. Uudet Dreamlinerit tulevat liikenteeseen suunnitelman mukaan kesällä 2017. 787-9 Dreamlinerit ovat suurempia kuin kahdeksan nykyisin Norwegianin kaukoreiteillä käytössä olevaa Dreamlineria. Sopimuksen myötä Norwegianin kaukolentolaivastossa tulee olemaan 19 Dreamlineria vuonna 2018.

  • Norwegian lanseeraa suorat lennot Bostoniin Oslosta ja Kööpenhaminasta

    Norwegian jatkaa uusien reittien avaamista Yhdysvaltoihin. Tänään yhtiö lanseeraa suorat lennot Oslon ja Bostonin sekä Kööpenhaminan ja Bostonin välillä jo aiemmin lanseeratun Lontoon ja Bostonin välisen reitin lisäksi. – Hyvä uutinen eurooppalaisille ja amerikkalaisille, jotka haluavat lentää edullisesti ja mukavasti mannerten välillä, sanoo Björn Kjos.

  • Norwegian avaa uuden reitin Helsingistä Dubaihin

    Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja avaa uuden suoran lentoreitin Helsingin ja Arabiemiirikunnissa olevan Dubain välille. Ensimmäinen lento lennetään marraskuun 19. päivä. Lento operoidaan päivittäin.

  • Norwegianin matkustajat lahjoittavat yli puoli miljoonaa Norjan kruunua UNICEFille

    Kesä toi Norwegianille matkustajaennätyksen ja täydet koneet. Lisäksi Norwegianin matkustajat ovat olleet anteliaita koko kesän. He ovat lahjoittaneet yli puoli miljoonaa Norjan kruunua (yli 55 000 euroa) UNICEFin maailmalaajuiselle lasten hyväksi tehtävälle työlle. Norwegianin asiakkaat ovat tehneet lahjoitukset nettivarauksen yhteydessä.

  • Norwegianilla uusi matkustajaennätys ja ennätyskorkea käyttöaste heinäkuussa

    Norwegianin matkustajamäärä jatkoi kasvuaan heinäkuussa. Yhtiö teki heinäkuussa uuden kaikkien aikojen kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen, joka on lähes 2,7 miljoonaa matkustajaa. Heinäkuuta leimasi vilkas lomaliikenne kaikilla markkinoilla ja täydet koneet. Käyttöaste oli 94 prosenttia, mikä on niin ikään kaikkien aikojen korkein yhden kuukauden käyttöaste.

  • Norwegianilla selkeä tulosparannus ja ennätyskorkea käyttöaste

    Norwegian julkisti tänään vuoden 2015 toisen vuosineljänneksen tuloksen, joka ennen veroja oli 456 miljoonaa Norjan kruunua, 593 miljoonaa Norjan kruunua parempi kuin viime vuonna. Käyttöaste oli 85 prosenttia. Kasvu oli vahvaa kaikilla Norwegianin markkinoilla myös kaukolentotoimintaa, jossa käyttöaste oli yli 90 prosenttia ja matkustajamäärä on yli kaksinkertaistunut verrattuna viime vuoteen.

  • Norwegian lanseeraa Espanjan sisäisiä lentoja

    Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja lanseeraa Espanjan sisäisiä lentoja. Yhteydet Espanjan suurkaupunkien Madridin, Barcelonan ja Malagan sekä Kanariansaarten välillä paranevat merkittävästi, kun Norwegian aloittaa Espanjan kotimarkkinoilla. Norwegian tarjoaa 25.10. alkaen seitsemän Espanjan sisäistä reittiä ja 56 lentoa viikossa Gran Canarialle, Teneriffalle ja Fuerteventuralle.

  • Norwegian lanseeraa suorat lennot Lontoosta Bostoniin

    Norwegian jatkaa panostuksiaan Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Vuosi sitten Norwegian lanseerasi kaukolennot Ison-Britannian ja Yhdysvaltain välillä. Tällä hetkellä Norwegian on ainoa Isossa-Britanniassa kaukolentoja tarjoava halpalentoyhtiö. Yksivuotispäivän yhteydessä Norwegian lanseeraa jälleen kaukoreitin, joka on Lontoo Gatwick – Boston Logan.

  • Norwegianin käyttöaste ennätyskorkea kesäkuussa

    Norwegianin kesäkuun liikennetiedot kertovat, että matkustajamäärä kasvoi edelleen ja käyttöaste oli ennätyskorkea 88 prosenttia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käyttöaste on näin korkealla kesäkuussa. Positiiviseen kehitykseen vaikuttivat hyvä kaukoliikenteen kasvu sekä matkustusinnokkuus Pohjoismaissa.

  • Norwegian jatkaa kasvuaan Yhdysvalloissa ja lanseeraa uusia reittejä Karibialle

    Norwegianin kansainvälinen kasvu jatkuu – nyt uusilla reiteillä Yhdysvaltojen ja Karibian välillä. Talvikaudella Norwegian lentää Bostonista, Baltimoresta/Washingtonista ja New Yorkista Guadeloupen ja Martiniquen saarille. Norwegian tarjoaa 31 suoraa lentoyhteyttä Yhdysvalloista. Norwegian on kohteiden määrällä mitattuna suurin ulkomainen lentoyhtiö New Yorkissa.

  • SKYTRAX: Norwegian on maailman paras kaukolentoja lentävä halpalentoyhtiö

    Norwegian on matkustajien mielestä maailman paras kaukolentoja lentävä halpalentoyhtiö. Kolmatta vuotta peräkkäin Norwegian arvioitiin SkyTrax World Airline Awardsissa myös Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi. Arvokas tunnustus perustuu matkustajien omiin arvioihin. Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos ja neljä miehistön edustajaa ottivat palkinnon vastaan tänään Pariisin ilmailunäytöksessä.

  • Norwegianilla hyvä liikenteen kasvu ja korkea käyttöaste toukokuussa

    Kaikkiaan lähes 2,4 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla toukokuussa 2015. Kasvua viime vuoden toukokuuhun verrattuna oli 13 prosenttia. Käyttöaste oli 84,9 prosenttia, kasvua 7,9 prosenttiyksikköä verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Vahvaa kasvua pitää kuitenkin tarkastella viime vuoden toukokuun heikkoja liikennelukuja vastaan.

Näytä lisää